Hyppää pääsisältöön

Mediakasvatustutkimuksen käsikirja - the Handbook on Media Education Research

International Association for Media and Communication Research (IAMCR) -yhteisön The Media Education Research (MER) -yksikkö julkaisee 2019 IAMCR-konferenssissa Mediakasvatustutkimuksen käsikirjan (The Handbook on Media Education Research).  

Käsikirjan tavoitteena on julkaista läpileikkaus mediakasvatuksen tutkimuksesta 35 vuoden ajalta. Medikasvatus koskee kouluympäristön lisäksi myös muita toiminnan osa-alueita. Radikaalit muutokset median käyttämissä teknologioissa, omistajuuden malleissa, esteettisissä muodoissa ja yleisön osallistamisessa ovat tuoneet muassaan uusia käsitteitä ja teorioita.

Tausta

Median käyttö, siihen liittyvät lukutaidot, teknologiat ja käytänteet nivoutuvat kirjaprojektin aiheisiin. Keskustelua käydään akateemisten oppiaineiden sekä median tuottajien ja kuluttajien piirissä.  

Mediatutkimuksen kentän läpi käyminen vaatii synteesi- ja arviointityötä. Käsikirjasta suunnitellaan aikansa dynaamista teosta, joka ulottuu menneisyydestä tulevaisuuteen kattaen alleen eri kulttuurialueita ja käsitteitä.  

Kirjan aiheita voivat olla esimerkiksi  

  1. Mediakasvatuksen historiikki
  2. Maailman mediakulttuurit ja nuorten elämä
  3. Mediakasvatus, laitokset ja toimintatapoje muutos
  4. Mediakasvatuksen oppiminen ja opettaminen
  5. Kansalaisuus, yhteisöllisyys ja etiikka

Koordinoiva organisaatio

TRIM, IAMCR

Yhteyshenkilöt

Jaakko Vuorio

Tutkija

jaakko.vuorio [at] uta.fi

+358 50 509 9207