Hyppää pääsisältöön

Kuoroakatemia

Tampereen ammattikorkeakoulu
Pedagogiset ratkaisut ja kulttuuri
Musiikin koulutus
Projektin kesto1.9.2021–31.7.2022
KärkialueKehittyvä pedagoginen osaaminen,
Oppiminen työelämässä ja kansainvälisissä verkostoissa

Kuoroakatemia on uusi ammattilaiskuorolaulun kehittämishanke, jossa parannetaan kuorolaulun
ammattilaistoiminnan edellytyksiä kohti kansainvälistä huipputasoa ja tutkitaan taiteentekijöiden työyhteisöä tiimioppimisen näkökulmasta. Hanketta hallinnoi TAMK, joka toimii työelämän kehittäjänä tiimipedagogiikan ja tiimien kehittymisen tutkijana ja asiantuntijana.

Tämä kehittämishanke on suunnattu kuoroalan ammattilaisille ja sen tavoite on kehittää kuoroyhteisön toimintaa alan jo taitavalta freelance-ammattilaistasolta kansainväliselle huipputasolle. Tampere on luonteva kotipaikka hankkeelle. Alueella toimii taitava freelance-ammattilaisia työllistävä kamarikuoro Tampere Cappella, jonka laulajat lisäksi esiintyvät vuosittain muissa ooppera- ja teatteriproduktioissa. Aktiivisesti kuoroyhteistyötä tekevä ja uusia ammattilaisia kouluttava TAMK antaa kattavaa koulutusta ja toimii peruskoulutustoiminnan ohella työelämän kehittäjänä. Kuoroyhteistyön toisena osapuolena on Viron Filharmoninen kamarikuoro (EPCC), joka on
yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista ammattilaiskamarikuoroista. Projektin laulajavalmentajat ovat EPCC:n jäseniä.

Uusi kansainvälinen toimintamalli ja tiimioppiminen

Kuoroakatemiatoimintaa ei ole Suomessa toteutettu aikaisemmin ja vastaavaa mallia ei ole käynnissä maailmallakaan. Hanke vastaa Suomessa esiin nousseeseen tarpeeseen kehittää taitavien, mutta osa-aikaisten freelance-ammattilaisten kuoroyhteisöjä toiminnallisesti, sosiaalisesti,
tuotannollisesti ja sitä kautta taiteellisesti kohti taloudellisesti kestävää ja taiteellisesti kiinnostavaa
ammattilaistoimintaa. 

Kuoroakatemiatoiminnan keskeinen oivallus on selvittää, miten kuoroyhteisö parhaiten kehittyy tiiminä huipputasolle. Kehittyminen hyvältä ammattitasolta huipputasolle on innostavaa, sillä matkan aikana kehitysaskeleet pienenevät ja toimintaa on tarkasteltava monipuolisesti. Hanke kehittää työelämää kohdentamalla toimenpiteet juuri tähän vaiheeseen yhdistämällä kulttuurialan toiminnallisen ja taiteellisen kehittämisen sekä tutkimuksellisen näkökulman.

TAMK on tunnettu tiimipedagogiikan huippuosaajana ja Kuoroakatemiahankkeessa alan asiantuntijana toimii TAMKin Liiketoiminnan lehtori Timo Nevalainen. Hankkeen toiminnan myötä ja sen tavoitteiden toteutuessa myös Tampereen kuorokaupungin profiili nousee kansainvälisesti edelleen.

Hankkeen tuloksena myös yksittäisten freelance-kuorolaulajien kansainväliset kontaktit ja työelämätaidot kohenevat. Tällä on vaikutusta myös laulajien työllistymiseen, mikä on näinä aikoina erityisen merkittävää.

 

Kisällilaulajien työpajat ja konserttitoiminta

Hankkeen aikana Viron filharmonisen kuoron laulajista valitut laulajavalmentajat työskentelevät Tampere Cappellan laulajien kanssa työpajoissa esityskauden 2021-2022 aikana. Tampere Cappella myös vierailee Tallinnassa tutustumassa EPCC:n toimintaan. Hanke huipentuu 2022 järjestettävään tapahtumaan, johon kuuluu tiimioppiseen ja taiteelliseen kehittymiseen liittyvä seminaari sekä Viron Filharmonisen kamarikuoron konsertti, johon Kuoroakatemian kisällilaulajat ovat voineet hakea mukaan laulajiksi koelaulun kautta.
 

Lisätietoja:
kuoronjohdon lehtori Markus Yli-Jokipii
markus.yli-jokipii [at] tuni.fi

suunnittelija Susanna Ihanus
susanna.ihanus [at] tuni.fi

Rahoituslähde

Hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto, joka myönsi Kuoroakatemialle Kärkihankerahoituksen 2021.

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteistyötahot

Viron Filharmoninen kamarikuoro
Kamarikuoro Tampere Cappella

Yhteyshenkilöt