Hyppää pääsisältöön

Komeetta - kulttuurisesti osallistavaa mentorointia työelämään

Komeetta – kulttuurisesti osallistavaa mentorointia työelämään -hankkeen (1.3.2021–31.7.2023) tavoitteena on edistää työmarkkinoiden ulkopuolella olevien maahanmuuttajataustaisten henkilöiden, erityisesti miesten työllistymistä. Hanketta toteutetaan kehittämällä vertaisryhmätoimintaa, kokeilemalla ja arvioimalla erilaisia mentorointimalleja maahanmuuttajien työllistymisen tukena sekä toteuttamalla ammattilaisille suunnattua koulutusta kulttuurisensitiivisyyden vahvistamiseksi.  Hankkeen toiminnassa keskeistä on yhteiskehittäminen ja kohderyhmien osallisuuden vahvistaminen heille suunnattujen palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Hanketta ovat toteuttamassa Silta-Valmennusyhdistys, Työväen Sivistyliitto TSL, Invalidisäätiön Ammattiopisto Live sekä Tampereen yliopisto. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama. Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta mukana olevat tutkijat osallistuvat hankkeen yhteiskehittämisprosessiin ja vastaavat hankkeen tutkimuksellisesta seurannasta ja arvioinnista. Tampereen yliopiston osatoteutuksen johtajana toimi professori emerita Anja Heikkinen 1.3.-31.12.2021 ja hallinnollisena johtajana professori Jaakko Kauko 1.1.2022 alkaen.

Yhteyshenkilöt

Tutkijatohtori Golaleh Makrooni golaleh.makrooni [at] tuni.fi

Tutkijatohtori Katriina Tapanila katriina.tapanila [at] tuni.fi