Projekti

KIITO -kiinni työhön ja osaamiseen

Hankkeessa kehitetään, pilotoidaan ja juurrutetaan kansalliseen palvelutarjontaan erityisryhmien kuten maahanmuuttajien työllistämismalli. Tavoitteena on joustava ja pysyvä malli erityisryhmien työelämään ohjaukseen, kotoutumiseen ja tehtäväkohtaisen osaamisen syventämiseen. Työpaikka ja työnantaja pystyvät vastaamaan uudenlaisiin työvoima- ja osaamistarpeisiin ja ottamaan menetelmät käyttöön maahanmuuttajien ohjaamiseksi. Työn kautta kotoutuminen antaa työkaluja alkuvaiheen ohjausta tekeville viranomaisille ja kuntatoimijoille.

Tavoite ja tehtävät

Malli tulee sisältämään vaiheittaisen etenemisen kohti tehtäväkohtaista osaamista ja vastuullisempia työtehtäviä, sekä osaamisen tunnistamista ja todentamista autenttisissa tilanteissa. Mallissa oppiminen tapahtuu työpajoilla ja työpaikoilla, eikä osallistujille ole asetettu jäykkiä ammatillisia tai kielellisiä edellytyksiä. Tiiviin henkilökohtaisen työpaikkaohjaajan opastuksen lisäksi henkilö saa tukea tehtäväkohtaisen osaamisen kehittymiseen ja työssä tarvittavan kielitaidon edistämiseen hankkeelta.

Tampereen ammattikorkeakoulu toimii hankkeessa ohjauksen, osaamisen tunnistamisen, tunnustamisen ja arvioinnin asiantuntijana. TAMKin asiantuntijat suunnittelevat ja konsultoivat yhdessä työpaikkojen/työpajojen kanssa prosessien toteuttamista työelämälähtöisesti. Lisäksi TAMK järjestää osaamisen tunnistamiseen ja arviointiin liittyvää koulutusta työpaikkojen toimijoille. Yhteistyössä Silta-valmennusyhdistys ry:n TAMK suunnittelee välineitä tehtäväkohtaisen osaamisen arvioimiseen, tunnistamiseen ja dokumentointiin ja vastaa tämän kehittämistyön kansallisesta sovellettavuudesta.

Hankkeen koordinoinnista sekä tuotettavan mallin rakenteellisesta, konkreettisesta ja osallistujakohtaisesta tasosta vastaa Tampereen Aikuiskoulutuskeskus.

Rahoituslähde

ESR 2014-2020

Koordinoiva organisaatio

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK)

Contact persons

Hanne Mäki-Hakola
hanne.maki-hakola@tamk.fi