Hyppää pääsisältöön

Kiinteistökehittämisen tulevaisuusfoorumi - FutuRED

Tampereen yliopisto
KärkialueYhteiskunta, Tekniikka
Nosturi toimistotalon rakennustyömaalla Tampereen keskustassa.

Kiinteistökehittämisen tulevaisuusfoorumi FutuRED suuntaa alan hankkeita ja opetusta tarkkailemalla muutostrendejä ja alan kehitystä tiiviissä yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa.

Tausta

Tulevaisuusfoorumin taustalla on Tampereen yliopiston Kiinteistökehittämisen osaamiskeskus, joka vastaa kiinteistökehittämisen tutkimus- ja opetustoiminnasta sekä tekee tiivistä yhteistyötä kiinteistö- ja rakennusalan toimijoiden kanssa.

Yhteiskunnallisesti FutuRED:n taustalla vaikuttavat megatrendit, kuten kaupungistuminen, digitalisaatio ja energian murros. Megatrendit muuttavat ihmisten ja organisaatioiden toimintatapoja ja -malleja. Kehityksessä mukana pysyäkseen on tärkeää olla tietoinen muutoksista ja vastata niihin joustavasti ja sopeutuvasti.

Tavoite ja tehtävät

Hankkeen tavoitteena on syventää eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja edistää yhteisten tutkimus- ja yhteiskehittämishankkeiden käynnistämistä sekä kehittää arvonluonnin malleja niitä tukemaan. Lisäksi tavoitteina on innovaatiotoimintaa, kansainvälisten suhteiden luontia ja käytännön yrityselämän näkemyksien tuomista opetuksen kehittämiseen.

Tavoitteena on muodostaa alusta, jolla osallistujat saavat tietoa ja ymmärrystä tulevaisuuden muutostrendeistä, sekä niiden vaikutuksista kiinteistö- ja rakennusalalle. Kiinteistökehittämisen tulevaisuusfoorumi suuntaa samalla hankkeiden ja opetuksen kehittämistä tietämyksensä avulla.

Projektiin kuuluvat henkilöt

Kiinteistökehittämisen tulevaisuusfoorumi FutuRED: suuntaa antamassa ja tulevaa kartoittamassa

FutuRED -hankkeen aloituksesta kertova uutinen yhteiskehittämisalusta CoreLabin sivuilla. Ennen ensimmäistä lounaskokousta osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Tampereen yliopiston EVA-laboratorioon.