Hyppää pääsisältöön
Maisema Hämeensillalta

Johtamisen, hallinnon ja arvioinnin tutkimuskeskus TAUGO

Tampereen yliopisto
KärkialueYhteiskunta

Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunta on tutkimuksen ohella viime vuosina avustanut, arvioinut ja kehittänyt suomalaista julkista johtamista ja hallintoa. TAUGO-tutkimuskeskus tarjoaa sidosryhmille ja laajemminkin julkishallinnon toimijoille kanavan, jonka kautta tutkimuksen, arvioinnin ja kehittämisen palvelut löytyvät.

Keskeisiä asiakkaita ovat julkishallinnon toimijat, kuten ministeriöt, virastot, maakunnat, hyvinvointialueet ja kaupungit.

Hankkeet ovat pääsääntöisesti arviointitutkimuksia, soveltavaa tutkimusta sekä tieteeseen perustuvaa kehittämistä. Ratkaisukeskeisyys on tyypillistä TAUGOn hankkeille. Hankkeissa myös kehitetään arviointitutkimuksen menetelmiä.

Hankkeista riippuen niihin kootaan monitieteellisiä toteuttajaryhmiä yliopiston eri tieteenaloilta sekä mahdollisesti myös ulkopuolisista toimijoista. Hankkeiden yhteydessä syntyviä aineistoja on mahdollista hyödyntää opinnäytetöissä.

TAUGOn ohjausryhmä ja keskeinen asiantuntemus koostuu tiedekunnan vahvoista tutkijaryhmistä, joiden vetäjinä ovat muiden muassa Markku Sotarauta, Jari Stenvall, Arto Haveri, Nina Helander, Jarmo Vakkuri ja Elias Pekkola. Tutkimuskeskuksen johtajana toimii Pasi-Heikki Rannisto.

Ryhmän johtaja