Mika Perkiömäki tarkastelee väitöstutkimuksessaan joen merkityksiä 19701990-lukujen venäläisessä proosakirjallisuudessa ekokriittisestä näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu siperialaisten maaseutuprosaistien autobiografisesta tuotannosta. Tutkimuksen keskiössä on se, miten ihmisen ja joen välinen suhde representoituu tutkimusaineistossa sekä mitä merkityksiä tästä suhteesta välittyy. Perkiömäen väitöskirja osoittaa, miten venäläinen kirjallisuus käsitteli jokeen liittyvien kulttuuristen merkitysten kautta ympäristöoikeudenmukaisuuteen, materiaaliseen ekokritiikkiin ja antroposeeniin liittyviä kysymyksiä jo ennen kuin näitä käsitteitä oli keksitty.
Tausta
Venäjällä virtaa paljon suuria jokia, joiden varsille asutus ja elämä on pitkälti keskittynyt. Jokien kulttuurihistoriallinen ja metaforinen merkitys on valtava, mikä tulee esiin esimerkiksi Siperian alueelle sijoittuvassa maaseutunarratiivissa. Joet, vesiliikenne, vesivoimalaitokset, tekojärvet sekä Stalinin ajan Neuvostoliitossa tapahtuneet ekokatastrofit ovat väitöskirjatutkimuksen keskeisiä teemoja. Jokia käsitellään kirjallisuudessa monipuolisesti: ne voidaan esittää hukkumisen ja kuoleman näkökulmasta, mutta vettä ja vesistöjä voidaan tarkastella myös puhdistavina ja elämää ylläpitävinä elementteinä.
Vesistöt ovat kirjallisuudessa toisinaan villejä ja ihannoituja luonnonvoimia, joskus taas ihmisen hyväksikäytön kohteita. Yhteiskunnan muutokset sekä ihmisen toiminta luonnossa heijastuvat monin tavoin venäläiseen kirjallisuuteen, jonka tutkimuksessa Perkiömäki huomioi myös kielen sukupuolittuneet ilmaisut.
Rahoituslähde
Suomen Akatemia
Emil Aaltosen Säätiö
Tampereen kaupungin tiederahasto
Koordinoiva organisaatio
PLURAL
SoleCRIS
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija
Mika Perkiömäki
mika.perkiomaki [at] uta.fi
+358 40 546 1291