Hyppää pääsisältöön

INTRANS Inclusive Transitions Across the Early Years

Kodin, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajapinnoilla tapahtuvat siirtymät ovat olleet viime vuosina kasvavan tutkimuksellisen ja poliittisen huomion kohteena. Siirtymien onnistumisella ja niistä saaduilla myönteisillä kokemuksilla on nähty olevan vaikutusta lasten hyvinvointiin ja tulevaan menestymiseen ja kehitykseen, kun taas kielteisillä kokemuksilla saattaa olla kauaskantoisiakin seurauksia kuten heikompaa akateemista koulumenestystä, varsinkin heikommasta sosioekonomisesta taustasta tuleville lapsille.

Vaikka siirtymien merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle on hyväksytty yhä laajemmin, inklusiiviset ja toimivat siirtymäkäytännöt eivät ole vielä levinneet laajasti ja vain harvoin ammattilaiset, lapset, perheet ja paikalliset yhteisöt ovat osallisina näiden käytäntöjen kehittämisessä. Nostaakseen inklusiivisia ja toimivia siirtymäkäytänteitä esiin ja saadakseen aikaan syvemmän systeemisen vaikutuksen, InTrans toimii kolmella eri tasolla:

  • Politiikka ja hallinto
  • Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisten täydennyskoulutus
  • Tulevien varhaiskasvatuksen opettajien ja luokanopettajien peruskoulutus
INTRANS logoErasmus+

Tavoite ja tehtävät

Hankkeen tavoitteena on vaikuttaa systeemisesti olosuhteisiin, jotta hyviä siirtymäkäytänteitä voidaan levittää ja toteuttaa laajemmin. Lopullinen tavoite on varmistaa, että yhä useampi lapsi ja perhe, varsinkin heikoimmassa asemassa olevat, hyötyy näistä toimivista ja inklusiivisista siirtymäkäytännöistä.

Rahoituslähde

Euroopan Unionin Erasmus+ -ohjelma, Key Action 3

Koordinoiva organisaatio

Koordinoiva organisaatio on Centre for Innovation in the Early Years (VBJK), Belgia.

Partnerit

  • University of Ghent (Centre for Diversity and Learning and Department of Social Work and Social Pedagogy), Belgia
  • University of Bologna, Italia
  • Education Research Institute (ERI), Slovenia
  • Danish Union of Early Childhood and Youth Educators (BUPL), Tanska
  • International Step by Step Association (ISSA)