Hyppää pääsisältöön
Projekti

INSPIRA - inspiraatiota, oppimista ja yhteistä tulevaisuutta opetusalalle

Euroopan unionin osarahoittama
Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.4.2026–31.12.2028

INSPIRA on opettajankoulutusyksiköiden ja koulutuksen järjestäjien yhteishanke, jossa kehitetään tutkimusperustaista opettajien jatkuvan oppimisen mallia. Malli kokoaa yhteen työelämässä toimivat opettajat ja opettajaksi opiskelevat oppimaan yhdessä sekä vahvistamaan kehittämisosaamista, työelämävalmiuksia ja hyvinvointia.


Hanke tukee Opettajankoulutus 2050 -vision tavoitteita yhdistämällä opettajien perus- ja täydennyskoulutusta, vahvistamalla verkostomaista yhteistyötä ja rakentamalla koulutussisältöjä tutkittuun tietoon sekä opetushenkilöstön tunnistettuihin osaamistarpeisiin perustuen. Hankkeessa laaditaan aluksi tilannekuva opetushenkilöstön jatkuvan oppimisen tarpeista, minkä pohjalta mallia yhteiskehitetään, pilotoidaan ja arvioidaan yhteistyössä yliopistojen, koulutuksen järjestäjien ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa.


INSPIRAa toteutetaan yhteiskehittämisen, kestävän kehittämisen ja tulevaisuusajattelun periaattein. Tavoitteena on luoda skaalautuva ja yliopistojen arkeen juurrutettava toimintamalli, joka tukee uudistuvaa ja hyvinvointia edistävää opettajuutta myös hankekauden jälkeen. Hankkeessa kehitetään myös tutkimusperustainen vaikuttavuuden arviointimalli jatkuvan oppimisen mallin pitkäjänteisen kehittämisen ja levittämisen tueksi.


Hankkeen päätoteuttajana toimii Tampereen korkeakoulusäätiö ja osatoteuttajina Jyväskylän yliopisto ja Turun yliopisto. Lisäksi suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana muut opettajankoulutusta tarjoavat yliopistot, OPPIVA-verkosto sekä Opettajankoulutusfoorumiin kiinnittyvä asiantuntijayhteistyö. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto (ESR+) ja OPPIVA-verkosto. Hanke toteutetaan ajalla 1.4.2026–31.12.2028.

Rahoituslähde

Euroopan unioni ESR+ 

OPPIVA-verkosto

Yliopistot

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteistyötahot