Hyppää pääsisältöön

Innovaatiotutkimuksen ryhmä

Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa toimiva Innovaatiotutkimuksen ryhmä (ISG) on osa Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuskeskusta (TaSTI). Monitieteisen ryhmän tutkimus kohdistuu innovaatiotoimintaan, innovaatiopolitiikkaan ja innovaatioiden paikkaan ja merkitykseen yhteiskunnassa.

Keskeiset tehtävät ja tavoite

Tutkimuksen fokus on yksittäistä organisaatiota laajempien innovaatioympäristöjen tarkastelussa (esimerkiksi avoimet innovaatioalustat, innovaatioekosysteemit ja -järjestelmät).

Viime vuosina ryhmän kiinnostus on suuntautunut innovaatiotoiminnan inklusiivisuuteen ja laajentumiseen uusille alueille ja aloille.

Innovaatiotutkimuksen ryhmä pyrkii sekä tuottamaan akateemista tietoa kansainvälisessä alan tutkijoiden yhteisössä että edistämään yhteiskunnallista vaikuttavuutta kehitystoiminnan ja koulutuksen kautta.

Tutkimuksessa keskeinen yhteisö on kansainvälinen innovaatio- ja kehitystutkimuksen järjestö Globelics. Ryhmä on järjestänyt järjestön toimintaan keskeisesti liittyvää Globelics Academy-kesäkoulua joka toinen vuosi jo vuodesta 2008 alkaen, mistä on tuloksena noin 150 tohtorikoulutetun kansainvälinen alumniverkosto erityisesti kehitysmaissa.

Viime vuosien aikana on toteutettu seuraavia tutkimushankkeita:

Ryhmän muut jäsenet

Tutkija, tohtoriopiskelija Anna Chiechomska; projektisihteeri Eeva Heikkilä; tutkimusavustaja Matias Heikkilä, dosentti, yliopistotutkija Mika Kautonen; projektipäällikkö, tohtoriopiskelija Nadja Nordling; Ilari Lindy (SAIS/Niras Finland); Antti Alaja (Kalevi Sorsa säätiö); Jukka Hyvönen (Aalto Yliopisto).

Yhteyshenkilöt

Mika Kautonen

Dosentti, yliopistotutkija

mika.kautonen [at] tuni.fi

+358 40 551 9282

 

Nadja Nordling

Projektipäällikkö

nadja.nordling [at] tuni.fi

+358 50 318 7404