Hyppää pääsisältöön

Informaatioteknologioita koskevien innovaatiodiskurssien konjunkturaaliset muutokset

Hankkeessa tarkastellaan informaatioteknologioihin kytkeytyvien innovaatiodiskurssien historiallisia muutoksia. Hankkeen teoreettisessa osassa analysoidaan innovaatiokirjallisuutta ja kehitellään uudenlaisia teoreettisia perspektiivejä, joiden pohjalta innovaatiodiskursseja voi lähestyä kriittisestä yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Tutkimuksen empiiriset tapaustutkimukset kohdistuvat innovaatioita koskevaan keskusteluun mediassa sekä aihetta koskeviin poliittisiin selvityksiin.  Niissä tarkastellaan erityisesti sitä, millä tavoin informaatio- ja viestintäteknologioita sekä niitä kehittäneiden keskeisten yritysten johtajia on käsitelty julkisuudessa.

Tausta

Tutkimuksen alkuvaiheessa tarkastellaan innovaatiota ja innovaatiopolitiikkaa koskevia teorioita ja rakennetaan ideologiakriittistä näkökulmaa innovaatiopuheen tutkimukseen. Hankkeen myöhemmässä vaiheessa kerätään erilaisia empiirisiä tutkimusaineistoja koskien innovaatiotapuhetta mediassa sekä esimerkiksi valtiohallinnon tuottamia innovaatiopoliittisia strategioita ja raportteja.

Tavoite ja tehtävät

Innovaatioista puhutaan paljon mediajulkisuudessa ja niitä koskevia selvityksiä ja strategioita on tuotettu runsaasti viime vuosikymmenten aikana niin Suomessa kuin ulkomailla eri ministeriöiden toimesta. Valtaosa innovaatiopuheesta on luonteeltaan epäkriittistä ja yksipuolisella tavalla markkinakeskeistä, eikä se ota huomioon esimerkiksi monien innovaatioiden negatiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Innovaatioita ei ole myöskään akateemisessa tutkimuksessa juuri lähestytty kriittisesti. Hanke avaa uusia uria tarkastellessaan vallitsevaa innovaatiopuhetta kriittisesti erityisesti siitä näkökulmasta, mikä sen ideologinen merkitys on.

Rahoituslähde

Suomen Akatemia

Koordinoiva organisaatio

Research Center Comet, Faculty of Communication Sciences, Tampere University

Yhteyshenkilöt

Marko Ampuja

Akatemiatutkija

marko.ampuja [at] uta.fi

+358 50 437 7159