Hyppää pääsisältöön

Hyvää jälkeä – Jälkihuolto siirtymänä ja aikuistumisen tukena uudistuvassa palvelujärjestelmässä

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.9.2021–31.12.2023
KärkialueYhteiskunta

Hyvää jälkeä on Tampereen yliopiston (yhteiskuntatieteiden tiedekunta, sosiaalityö), Savonia-ammattikorkeakoulun (sosiaaliala) ja SOS-Lapsikylän yhteinen tutkimus- ja kehittämishanke. Hanketta hallinnoidaan Tampereen yliopistossa. Hankkeessa tutkitaan yhtä keskeistä nuorisoikäisiin kohdistuvaa sosiaalityön tukimuotoa eli sijaishuollosta itsenäistyvän nuoren jälkihuoltoa. Jälkihuollon tutkiminen on ajankohtaista ja tarpeellista erityisesti viimeaikaisen jälkihuoltoa koskevan lainsäädännöllisen muutoksen sekä uudistuvan palvelurakennejärjestelmän vuoksi.

Hyvää jälkeä -hankkeessa jälkihuolto ymmärretään monimutkaisena ja moniulotteisena aikuistumisen kontekstina ja prosessina. Jälkihuolto ei ole erillinen saareke, vaan sen läpielämiseen vaikuttavat nuoren trauma- ja elämänhistoria, aiemmat sijoitukset ja palvelukokemukset, nuoren eletty ja elävä arki monimuotoisine verkostoineen ja muuttuvine tilanteineen sekä nuoreen kohdistuvat ja nuoren tukijärjestelmään kohdistamat toiveet ja odotukset, ja tulevaisuuden näkymät. Kaikki tämä tapahtuu institutionaalisessa ympäristössä, jota elävät myös ammattilaiset omine taustoineen ja joka jälkihuollon tapahtumapaikkana ja hallinnollisena järjestelmänä voi olla vastavuoroisesti tunnustava tai osattomuutta tuottava. Tätä monipolvisuutta pyritään hankkeessa tavoittamaan moniäänisellä, nuoret, ammattilaiset ja järjestelmä toimijoina huomioivalla tutkimusotteella.

Tavoite ja tehtävät

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa ja ymmärtää itsenäistymistä ja aikuistumista tukevaan jälkihuoltoon osallistuvien nuorten ja ammattilaisten jälkihuoltokokemukseen vaikuttavia tekijöitä sekä toiminnan kehittämisen mahdollisuuksia ja edellytyksiä nuorten, ammattilaisten ja palvelujärjestelmän näkökulmasta. Hanke jakautuu kolmeen osatehtävään:

(1) jälkihuollon nykytilan kartoittaminen,

(2) hyvän jälkihuollon edellytysten ymmärtäminen nuorten ja ammattilaisten kokemusten ja eletyn arjen näkökulmasta jälkihuoltosiirtymän eri vaiheissa, ja

(3) hyvää jälkihuoltoa tukevan (digitaalisen) yhteistyökäytännön kehittämisen valmisteleminen.

 

Rahoituslähde

Sosiaali- ja terveysministeriö

Projektiin kuuluvat henkilöt

Partnerit

Savonia AMK

Pirjo Turunen osahankkeen johtaja - yliopettaja - AMK sosiaaliala – pirjo.turunen(at)savonia.fi

Auli Pohjolainen tutkija - lehtori - Savonia AMK sosiaaliala - auli.pohjolainen(at)savonia.fi

Tuija Pakarinen tutkimusapulainen - lehtori - Savonia AMK  sosiaaliala - tuija.pakarinen(at)savonia.fi

SOS-Lapsikylä

Elina Stenvall osahankkeen johtaja - ehkäisevän työn johtaja - SOS-Lapsikylä -  elina.stenvall(at)sos-lapsikyla.fi

Turku AMK

Niina Vuoristo lehtori - Turku AMK Terveys ja hyvinvointi, Sosiaali- ja kasvatusala -- niina.vuoristo(at)turkuamk.fi

Eeva Timonen-Kallio yliopettaja - Turku AMK Terveys ja hyvinvointi, Master School / Health and Well-being - eeva.timonen-kallio(at)turkuamk.fi

Yhteistyötahot

Tampereen kaupunki

Turun kaupunki

Porin kaupunki

Kuopion kaupunki

Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö

Ehjä ry.

Perhekuntoutuskeskus Lauste

Porin Sininauha

THL/YEE-hanke