Hyppää pääsisältöön

Hiedanranta urbaanin ravinnekierron suunnannäyttäjänä

Tampereen ammattikorkeakoulu
Projektin kesto1.6.2018–30.11.2020

Hankkeen tavoitteena on konkretisoida Hiedanrannan uuden kaupunginosan visioita. Tavoitteeseen pyritään laatimalla yksityiskohtainen suunnitelma alueella syntyvien jätevesijakeiden ravinteiden hyödyntämisestä arvioimalla alueelle parhaiten soveltuvat tekniset ratkaisut. Lisäksi tehdään valitulle kokonaisratkaisulle kattava arviointi, joka huomioi teknis-taloudellisuuden, elinkaariset ympäristö- ja kustannusvaikutukset sekä ravinne- ja energiataseet. Myös soveltuvuus kaupunkimittakaavaan sekä kaavoitusnäkökohdat huomioidaan arvioinnissa. Jätevesijakeiden lisäksi alueella syntyvät biojätevirrat sisällytetään mukaan tarkasteluun.

Tavoite ja tehtävät

Tampereen Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle rakentuu 25 000 asukkaan ja 10 000 työpaikan alue, jonka periaatteena on tuottaa enemmän kuin kuluttaa. Alueen suunnittelu on siinä vaiheessa, että seuraavaksi piirretään kunnallistekniikan suuntaviivat. Keskitetyt sanitaatio- ja viemäröintiratkaisut ovat vallitsevia nykykaupungeissa ja asutuskeskittymissä, mutta niiden huonona puolena on jätevesien sisältämien ravinteiden heikko talteenotto- ja hyödyntämisaste. Tässä hankkeessa mielenkiinnon kohteena on erityisesti jätevesien erilliskeräys, koska siihen perustuvia viemäröinti- ja sanitaatiojärjestelmiä ei Suomessa ole kaupunkimittakaavassa aiemmin toteutettu.

Hankkeessa pilotoidaan erilaisia alueelle soveltuvia vaihtoehtoja kiertotalouden demoympäristö Dynamossa ja analysoidaan pilotoinneissa saatavien lopputuotteiden ominaisuuksia. Käytännön kokeiden ja laskennallisten arvioiden tuloksena saadaan suunnitelma Hiedanrannan alueelle parhaiten soveltuvasta kokonaisratkaisusta. Tulokset jalostetaan yleispäteväksi toimintamalliksi, jota muutkin vastaavassa tilanteessa olevat toimijat, mm. kaupungit ja kunnat, voivat käyttää työkaluna uusia asuinalueita rakennettaessa ja vanhoja saneerattaessa. Hanke tuottaa arvokasta tietoa Hiedanrannan ja ylipäätään kaupunkialueilla syntyvien jäte- ja jätevesiperäisten ravinnejakeiden tehokkaasta hyödyntämisestä sekä syntyvien lopputuotteiden hyödynnettävyydestä lannoitekäytössä.

Hanketta koordinoi Tampereen kaupunki/Hiedanrannan kehityshanke ja se toteutetaan yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Hankkeeseen osallistuu myös alueellisia toimijoita.

Rahoituslähde

Ympäristöministeriö (YM)

Yhteyshenkilöt

Tiiti Kämäri
tiiti.kamari [at] tuni.fi