Hyppää pääsisältöön

Hidden Gems

Tampereen ammattikorkeakoulu
1.3.2018–31.8.2020

Hankkeen tavoitteena on monialaisen yhteistyön ja verkostomaisen palvelumallin kautta rakentaa aivan uudenlainen palveluiden kokonaisuus kohderyhmän työmarkkinoille pääsyn edistämiseksi.

Tavoite ja tehtävät

Hankkeen tarkoituksena on Tampereen korkeakoulujen kansainvälisten tutkijoiden ja muuhun henkilökuntaan kuuluvien puolisoiden työllistyminen, ja sitä kautta tutkijoiden parempi kiinnittyminen korkeakouluihin sekä mukana saapuvien puolisoiden osaamisen hyödyntäminen alueella ja etenkin alueen pk-yrityksissä niiden kasvua ja kansainvälisyyttä lisäten. Hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Lisäksi tavoitteena on rakentaa palvelumallia ja yhteistyöverkostoja sekä osallistua alueen palvelurakenteiden kehittämiseen niin, että samaa hankkeessa tutkijoiden puolisoilla pilotoitavaa palvelua voidaan jatkossa monistaa muidenkin kansainvälisten osaajien aktivoimiseen ja heidän työllistymisensä ja työuralla etenemisensä tukemiseen. Tavoitteena on, että palvelumallin mukaisin toimenpitein voidaan auttaa esim. työelämässä jo olevia kansainvälisiä osaajia, jotka ovat sijoittuneet osaamistasoaan vaatimattomampiin työpaikkoihin tai joilla on esteitä etenemisessä urallaan, tai korkeakouluista valmistuvia kv-opiskelijoita heidän siirtymävaiheessaan valmistumisesta työelämään.

Rahoituslähde

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014-2020

Yhteyshenkilöt

Kimmo Vänni
kimmo.vanni [at] tuni.fi