Hyppää pääsisältöön
Eucaliva logo

EUCAlyptus LIgnin VAlorisation for Advanced Materials and Carbon Fibres

Eucaliva on kansainvälinen tutkimushanke, jossa eucalyptussulfaattisellusta erotetusta ligniinistä jalostetaan kustannustehokasta vaihtoehtoa hiilikuitujen öljypohjaiselle raaka-aineelle. Monipuolisen materiaalin sovelluskohteita ovat esimerkiksi joustava elektroniikka, älykangas, kuitukangas ja aktiivihiili.

Tavoite ja tehtävät

Teollisuuden jätevirtojen hyödyntäminen uusien tuotteiden raaka-aineena on osa luonnonvarojen kestävää käyttöä. Maailmassa syntyy sellun sivutuotteena arviolta 70 miljoona tonnia ligniiniä vuodessa, mutta suurin osa siitä poltetaan energiaksi. Kaupalliseen käyttöön päätyy vain noin 2 prosenttia.  

Tutkimuskonsortion tavoitteena on kehittää uudenlainen biopohjainen, ekologinen ja taloudellisesti kannattava menetelmä, jolla ligniinistä valmistetaan hiilipohjaisia kuituja, kuitumattoja, joustavia kalvoja ja kuitukankaita. Hanke pyrkii myös lisäämään teollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttöä sekä edistämään uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja työpaikkojen syntymistä puu- ja paperiteollisuudessa.

Rahoituslähde

EU

EU logo

Koordinoiva organisaatio

Contastica S.L., Grado Zero Innovation, Biosensor srl, Envirohemp S.L., Saxon Textile Research Institute.