Hyppää pääsisältöön

EU Kids Online - Lapset netissä 2009-2012

Tampereen yliopisto

Puheenvuoroja lasten ja nuorten netin käytöstä ja riskeistä.  

Taloustutkimus Oy toteutti Suomen osuuden London School of Economicsin johtamasta Euroopan komission Safer Internet -ohjelmaan kuuluvasta projektista.  

Projektissa oli mukana yliopistotutkijoita 25:stä maasta sekä lisäksi neuvonantajina kansainvälisiä asiantuntijoita, jotka varmistivat että tulokset ovat käyttökelpoisia aloitteisiin, joiden tarkoituksena on tehdä internet turvallisemmaksi lapsille.  

Näihin asiantuntijoihin kuuluvat Save the Children, European Schoolnet ja eurooppalainen verkosto, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta verkkoturvallisuudesta (Insafe).

Tavoite ja tehtävät

Lapset netissä-hanke tuotti kyselyn, jonka mukaan Suomi näyttäytyi maana, jossa lapset käyttävät paljon internetiä, mutta vanhemmat myös osallistuvat siihen aktiivisesti.  

Tutkimustulokset ovat tärkeitä neuvottaessa kouluja, lastensuojeluviranomaisia, nuorisotyöntekijöitä ja muita tahoja, jotka työskentelevät mahdollistaakseen sen, että lapset saavat internetistä suurimman mahdollisen hyödyn samalla, kun verkkoyhteyden riskit minimoidaan.  

Kun esimerkiksi opettajat tietävät, mitä lapset tekevät verkkoyhteydessä, se auttaa heitä suunnittelemaan nettikiusaamista estäviä ohjelmia. Tämä auttaa myös viranomaisia päättämään mitä osia internetistä tulisi säädellä tarkemmin.  

Nuorisotyöntekijöiden ja muiden lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten on myös tarpeen tietää, mistä varoittaa tai neuvoa lapsia. Työ tuottaa myös ohjausta vanhemmille, jotta he voivat oppia miten auttaa ja neuvoa lapsiaan internetin käytössä.

Rahoituslähde

EU

Koordinoiva organisaatio

TRIM, National Audiovisual Institute KAVI, London School of Economics and Political Science

Yhteyshenkilöt

Reijo Kupiainen

Yliopistonlehtori

reijo.kupiainen [at] uta.fi

+358 50 318 6924

 

Sirkku Kotilainen

Professori

sirkku.kotilainen [at] uta.fi

+358 40 190 9719

 

Jussi Okkonen

Erikoistutkija

jussi.okkonen [at] uta.fi

+358 40 556 6986