Hyppää pääsisältöön

Eläytyen osalliseksi

Tampereen ammattikorkeakoulu
1.9.2019–31.8.2022

Hankkeen toimintana on ylisukupolvisen kuormittuneisuuden vuoksi syrjäytymis- ja koulutuksesta putoamisen riskissä olevien nuorten auttaminen osallisuutta parantamalla. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa yhdessä nuorten kanssa arvioidaan SOKRA-kaudella (2014-2020) tähän mennessä rahoitetut, olemassa olevat interventiot ja valitaan niistä vaikuttavimmat ja sopivimmat sovellettavaksi tässä hankkeessa, tässä joukossa. Seuraavassa vaiheessa valittuja ja edelleen kehitettyjä interventioita toteutetaan ja mallinnetaan nuorten kanssa. Yksi interventio kestää noin 12 viikkoa ja se sisältää eläytymisen menetelmiä hyödyntäen esimerkiksi tietoisuustaitoharjoituksia, itsetuntemustyöskentelyä sekä omien voimavarojen ja vahvuuksien todentamista. Toteutuksessa ymmärretään, että ylisukupolvinen kuormittuneisuus voi muodostua myös voimavaraksi. Toisaalta nuorten kanssa pyritään löytämään heidän vahvuuksiaan ja vahvistamaan niitä edelleen. Yhdessä interventiossa on 12-15 osallistujaa. Yhteensä hankkeeseen osallistuu noin 500 nuorta. Samaan aikaan interventioiden ohella kehitetään kokemusasiantuntijuutta hyödyntävä matalan kynnyksen palvelumalli yhdessä kohderyhmän, eri sektoreiden toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Hankkeessa tavoitteena on, että osallisuutta tukemalla voidaan helpottaa ylisukupolvista kuormaa ja ennaltaehkäistä köyhyyttä. Hankkeessa pyritään parantamaan nuorten 15-29 vuotiaiden osallisuuden kokemusta yhdistämällä aiemmin vaikuttaviksi osoitettuja menetelmiä ja kokemusasiantuntijuutta uudenlaiseksi matalan kynnyksen moniammatilliseksi toiminnaksi. Hankkeessa kehitettävä ja pilotoitava toimintamalli ja menetelmät sekä rakentuva yhteistyö edistävät erityisesti nuorten omaehtoista osallistumista ja osallisuutta. Tarkoituksena on luoda monialaisia tukitoimia, joilla kohderyhmän nuoria tuetaan osallistumaan yhteisölliseen ja elämykselliseen toimintaan. Erityistä lisäarvoa kohderyhmälle tuo kokemusasiantuntijoiden kytkeminen toimintaan. Yhteisöllisen ja elämyksellisen toiminnan avulla vahvistetaan kohderyhmän omaehtoista selviytymistä ylisukupolvisen kuorman aiheuttamista haasteista, parannetaan heidän valmiuksiaan peruskoulusta jatkokoulutukseen siirtymisessä ja koulutukseen kiinnittymisessä, edetessä työllistymispoluilla. Pitkän tähtäimen tavoite on yhteiskuntaan kiinnittyminen.

Tavoite ja tehtävät

Eläytyen osalliseksi -hankkeen tavoitteena on ylisukupolvisen kuormittuneisuuden vuoksi syrjäytymis- ja koulutuksesta putoamisriskissä olevien nuorten tukeminen. Ylisukupolviseen kuormittuneisuuteen tässä hankkeessa ymmärretään liittyvän esimerkiksi vanhempien työttömyys, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä perheen köyhyys. Hanketta hallinnoi Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK). Hanke toteutetaan monialaisessa yhteistyössä SASKY koulutuskuntayhtymän (SASKY) ja Tampereen kaupungin kasvatustoimen ammattilaisten, kolmannen sektorin toimijoiden, sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden, kokemusasiantuntijoiden sekä kohderyhmän kesken.
Hankkeeseen osallistuvien nuorten osallisuuden kokemustaan arvioidaan hankkeen aikana ja sen jälkeen seuranta- asetelmassa. Hankkeen konkreettisena tuloksena syntyy elokuvadokumentti sekä palvelumallin kuvaus niin, että se on hyödynnettävissä valtakunnallisesti hankkeen päätyttyä.

Rahoituslähde

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014-2020

Partnerit

SASKY koulutuskuntayhtymä

Yhteyshenkilöt

Mari Vikman
mari.vikman [at] tuni.fi