Hyppää pääsisältöön

Dwellers in Agile Cities

Tampereen yliopisto

Dwellers in Agile Cities / Ketterä kaupunki on Suomen Akatemian vuosina 2016-2019 rahoittama Strategisen Tutkimuksen hanke. Hankkeessa kartoitamme tulevaisuuden kaupunkien megatrendejä ja heikkoja signaaleja,teemme toimintatutkimusta sosiaalisen moninaisuuden ja ekologisesti kestävien ratkaisujen parissa sekä pohdimme kaupungissa tapahtuvaa vuorovaikutusta toiminnan mahdollistavana alustana.

Tuotamme hankkeessa myös tilallisia esimerkkejä innovatiivisista ja joustavista asumisen muodoista. Tutkimushanke toteutetaan kiinteässä yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa.

Tausta

Hankkeessa laaditaan katsaus kansainvälisesti kiinnostavista ja Suomeen soveltuvista verrokkitapauksista yhdessä ulkomaisten tutkijakumppaneiden kanssa. Yhteissuunnittelun keinoin jäsennämme kotimaisia kohdetapauksia ja erilaisten asukasryhmien tarpeita. Toisessa vaiheessa siirrymme asumisen, elämisen ja liikkumisen kokeileviin käytäntöihin yhdessä sidosryhmiemme kanssa. Kolmas vaihe koostaa hankkeen lopputulokset ketterän kaupungin tiekartaksi.

Emme tähtää yhteen kaupunkisuunnittelun malliin, vaan nostamme esiin urbanisaation potentiaalit, joissa kaupunki toimii mahdollistavana alustana elämisen, työskentelyn ja asumisen erilaisille virroille. http://www.agilecities.fi/ratkaisut/julkaisut/

Tavoite ja tehtävät

Kaupunkilaisten erilaiset tavat elää, asua ja käyttää kaupunkia asettavat muutospaineita kestävälle kaupunkisuunnittelulle, kiinteistökehittämiselle ja asuntomarkkinoille. Keskitymme kokeileviin ja ennakkoluulottomiin tapauksiin suomalaisissa kaupungeissa sekä kansainvälisesti kiinnostaviin esimerkkeihin.

Tavoitteena on tuottaa uusia asumis- ja täydennysrakentamisratkaisuja ja niihin tarvittavia vuorovaikutusmalleja. Mallinnamme väliaikaistiloihin, hybridiasumiseen ja joustavaan yhteistoimintaan perustuvaa kaupunkikehittämistä.

Suunnittelun, designin ja arkkitehtuurin näkökulmasta tutkimuksen tavoitteena on kehittää sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ekologisesti kestäviä asumisen malleja, jotka vastaavat asukkaiden tarpeisiin ja ovat sovellettavissa erilaisissa kaupunkiympäristöissä.

Rahoituslähde

Suomen Akatemia

Koordinoiva organisaatio

Finnish Environment Institute, VTT Technical Research Centre of Finland

Yhteyshenkilöt

Helena Leino

Ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori, dosentti / hankkeen johtaja

helena.leino [at] uta.fi

+358 40 190 9751

 

Mikko Kyrönviita

Koordinaattori / tutkija

mikko.kyronviita [at] uta.fi

+358 50 509 9026