Hyppää pääsisältöön

Digiosaamista kokemusasiantuntijoille - KODIG

Tampereen ammattikorkeakoulu
1.5.2022–31.8.2023

Hankkeen tavoitteena on hyödyntää aikaisemmin koulutettujen vammais-, mielenterveys- ja päihdetaustaisten kokemusasiantuntijoiden osaamista nykyistä paremmin koulutuksen sekä palveluiden kehittämisen ja palvelumuotoilun kentillä. Palveluiden digitaalistuessa kokemusasiantuntijoiden digiosaamista on vahvistettava niin, että se vastaa paremmin tulevaisuuden digitaalista toimintaympäristöä.

Hankkeessa tehdään kokemusasiantuntijoiden työ näkyvämmäksi ja helpommin saavutettavaksi tilanteissa, joissa palveluiden käyttäjän näkökulmia tarvitaan osana monialaista ja palvelusektoreiden rajojen yli tapahtuvaa yhteistyötä ja palvelujärjestelmän  kehittämistä. Sote -uudistus vaikuttaa vahvasti myös kokemusasiantuntijoiden työkenttään, ja on tärkeää varmistaa heidän mukaan pääsemisensä myös jatkossa.  Palvelut tulevat digitalisoitumaan ja palvelut tulevat myös organisoitumaan uudella tavalla. Palveluiden käyttäjien näkökulmat ovat arvokkaita myös oppilaitoksille, jotka kouluttavat tulevia ammattilaisia kohtaamaan hyvin erilaisia palveluiden käyttäjiä.  


Tavoite ja tehtävät

Hankkeessa tuotetaan ja kootaan vuosien varrella eri järjestöjen kouluttamien kokemusasiantuntijoiden esittelyvideot helppokäyttöiselle sähköiselle alustalle. Kokemusasiantuntijoille järjestetään valmennus, jossa heidän osaamistaan vahvistetaan ja profiloidaan vastaamaan muuttuvaan sote- alan toimintaympäristöön. Valmennuksessa keskitytään erityisesti digitaalisten valmiuksien parantamiseen ja tuotetaan yhteistyössä digitaalista materiaalia helposti jaettavassa ja hyödynnettävässä muodossa.  

Hankkeen tuloksena  on kokemusasiantuntijoiden parempi digiosaaminen, jokaisen hankkeeseen osallistuvan 20 koulutetun kokemusasiantuntijan profiiliin sopivaa videomateriaalia sekä helppokäyttöinen virtuaalinen portfolio materiaalin jakamiseen sekä vuorovaikutteiseen toimintaan asiakkaiden kanssa. Hankkeessa järjestetään kaksi työpajaa kokemusasiantuntijoille, sote- kehittäjille ja oppilaitosten edustajille. Työpajoissa esitellään hankkeen tuloksia ja pohditaan jatkokehittämismahdollisuuksia. Hankkeen tuloksena palveluiden käyttäjien ääni on helpommin otettavissa huomioon palveluiden kehittämisessä sekä tulevien ammattilaisten koulutuksessa. Hanke parantaa kokemusasiantuntijoiden mahdollisuuksia hyödyntää aiempaa koulutusta kokemustoimijuudesta alan työtehtävien löytämiseksi.  

Rahoituslähde

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014-2020

Yhteyshenkilöt

Kati Långsjö
kati.langsjo [at] tuni.fi