Hyppää pääsisältöön

Dialogisuutta rakentamassa tutkimus- ja kehittämishanke Suomen maahanmuuttajaryhmien keskinäisistä suhteista

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.1.2018–28.2.2021
KärkialueYhteiskunta

Tämä kolmevuotinen hanke tutkii Suomen venäjän- ja vironkielisten vähemmistöryhmien sisäisiä suhteita, keskinäistä vuorovaikutusta sekä suomenkieliseen enemmistöön ja muihin vähemmistöryhmiin liittyviä kokemuksia ja asenteita tieteen ja taiteen avulla. Vuonna 2018 käynnistyneen ja vuoden 2021 keväälle kestävän hankkeen aineistona ovat arkielämän tilanteisiin sekä päivänpolttaviin poliittisiin aiheisiin liittyvät keskusteluketjut Suomessa asuville venäjän- ja vironkielisille suunnatuissa sosiaalisen median ryhmissä. Hanke pyrkii paitsi lisäämään tietoa ja ymmärrystä Suomen eri vähemmistöryhmien välisistä suhteista myös etsimään teemoja ja kysymyksiä, joiden varaan vuoropuhelua voisi lähteä rakentamaan. Projektimme on Koneen Säätiön rahoittama ja kuuluu sen Naapuridialogit-hankkeeseen.

Tausta

Yhteiskunnan monikulttuurisuuden lisääntyessä on tärkeä tutkia paitsi vähemmistöryhmien ja enemmistön välistä vuorovaikutusta, myös vähemmistöryhmien sisäisiä ja eri vähemmistöjen välisiä suhteita. Sosiaalisen median ryhmät tarjoavat tähän kiinnostavan ja orgaanisen alustan. Venäjän- ja vironkieliset kuuluvat Suomen suurimpiin kielivähemmistöihin, ja kummallekin vähemmistölle suunnattuja keskusteluryhmiä on sosiaalisessa mediassa useita. Analyysiin valittiin kaksi viron- ja kaksi venäjänkielistä sosiaalisen median keskusteluryhmää. Kaikki neljä ryhmää toimivat Facebookissa. Tutkimuksen edetessä päätimme täydentää sosiaalisen median etnografiaa neljällä fokusryhmäkeskustelulla, joista kaksi järjestettiin venäjän ja kaksi viron kielellä.

Teoreettisella tasolla projekti keskittyy erityisesti “identiteettipuheeseen”, jolla maahanmuuttajat ja muut vähemmistöön kuuluvat pyrkivät toisaalta legitimoimaan omaa asemaansa yhteiskunnallisessa hierarkiassa ja toisaalta etäännyttämään itseään muista etnisistä ryhmistä tai “väärin käyttäytyvistä” oman ryhmän jäsenistä. Projektin edetessä olemme huomanneet, että tutkimissamme sosiaalisen median keskusteluissa vähemmistöryhmien sisäisten eroavaisuuksien rakentaminen näyttelee vähintään yhtä suurta roolia kuin ryhmien väliset erot.

Lue lisää:

Diara-projektin näytelmätiimin verkkosivut

Uusi naapuri –podcast: Naapuruuden uusi tarina

Virolaisista Suomessa (politiikasta.fi)

Tavoitteena hyvä maahanmuuttajuus (politiikasta.fi)

Viron ja Suomen työmarkkinoiden keskinäissidoksesta

Vailla valmiita vastauksia: huomioita tiede-taideyhteistyöstä (Koneen Säätiön Rohkeus-blogi)

Tavoite ja tehtävät

Projektimme tavoitteet ovat kaksijakoisia. Hankkeen tiederyhmä pyrkii tutkimuksen keinoin tarkastelemaan Suomessa asuville viron- ja venäjänkielisille suunnattuja sosiaalisen median keskusteluryhmiä identiteettipuheen näkökulmasta ja tuottamaan näin uutta tietoa yhteiskunnallisesti tärkeästä aiheesta. 

Projektin taideryhmä lähestyy samoja kysymyksiä taiteen keinoin ja valmistelee käsikirjoituksen näytelmään, joka esitetään teatterissa.

Näiden tavoitteiden lisäksi tarkoituksenamme on projektin puitteissa etsiä uusia keinoja tiede- ja taideyhteistyön kehittämiseen ja syventämiseen.

 

Haasteet

Projektin suurimmat haasteet ovat liittyneet monijäsenisen työryhmän jäsenten eri tahtiin etenevien työprosessien ja aikataulujen yhteensovittamiseen sekä sosiaalisen median tutkimuksen käytäntöihin. Projektin edetessä olemmekin kiinnostuneet erityisesti sosiaalisen median etnografiaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä. 

Vuonna 2020 haasteita ovat tuoneet erityisesti maailmanlaajuiseen tilanteeseen liittyvät rajoitukset, joiden vuoksi osa suunnittelemistamme tapahtumista on jouduttu perumaan tai siirtämään myöhemmäksi. Esimerkiksi Suksitango-näytelmän ensi-iltaa jouduttiin siirtämään keväältä syksylle. Samalla myös näytelmän käsikirjoitus päivitettiin uuteen versioon. 

 

Toteutus

Projektin tutkijat ovat esitelleet tutkimuksen tuloksia useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä konferensseissa.

Tutkijaryhmämme oli myös mukana järjestämässä sosiaalisen median tutkimukseen liittyviä työpajoja ETMU-päivillä 2019 ja 2020.

Olemme julkaisseet useita yleistajuisia artikkeleita mm. Politiikasta-sivustolla ja Koneen Säätiön Rohkeus-blogissa.

Tarkoituksenamme on esitellä tutkimuksen tuloksia myös akateemisissa, vertaisarvioiduissa artikkeleissa. Tällä hetkellä yksi projektiin liittyvistä artikkeleista on julkaisuprosessissa ja kaksi muuta viimeistelyvaiheessa.

Projektimme taidepuolen toteuttama Suksitango-näytelmä sai ensi-iltansa tamperelaisella Telakka-teatterilla syyskuussa 2020. Näytelmässä tarkastellaan maailmaa maahanmuuttajien silmin ja kysytään, millaisia ristiriitoja oma, jo eletty elämä voi aiheuttaa uuden kulttuurin kohtaamisessa.

Tämän lisäksi tiede- ja taidetiimi ovat yhteistyönä järjestäneet Tampereella kaksi yleisölle avointa, tiedettä ja taidetta yhdistävää tilaisuutta.

Vaikuttavuus

Konferenssiesitelmiä:

Kingumets, Jaanika.  Estonian Migrants in Finland. Constructing Allies and Others through Culture and Whiteness Talk in Facebook Conversations. 

Symposium | Racialization, whiteness and politics of othering in contemporary Europe, Reykjavik 25-27 November 2019

Liisa, Tuhkanen. Talking about discrimination – Examining the Relationship between Ethnic Identity and Experiences of Discrimination among Russian-speakers Living in Finland.

ETMU Conference 2019: Solidarity, Participation, and Politics, Tampere 14-15 November 2019

Kingumets, Jaanika. Estonian Migrants in Finland Constructing Allies and Others through Culture and Whiteness Talk in Facebook Conversations.

ETMU Conference 2019: Solidarity, Participation, and Politics, Tampere 14-15 November 2019

Kingumets, Jaanika. Dialogisuutta rakentamassa - Tutkimus maahanmuuttajaryhmien keskinäisistä suhteista. Diara-projektin esittely.

SOC-päivä - Tutkimus aikamme kysymysten äärellä, Tampereen yliopisto, 10. lokakuuta 2019

Kingumets, Jaanika. Migrants’ Ways of Dismantling Differences and Constructing Sameness through Culture and Whiteness Talk: The Case of Estonian and Russian-speaking migrants’ Facebook conversations in Finland.

The “Great White North”? Critical Perspectives on Whiteness in the Nordics and its Neighbours, Helsinki 26-28 August 2019

Kingumets, Jaanika. Cultural Capital and Ethnic Hierarchy Making in Expat Facebook Communities: Study on Estonian Migrants in Finland. 

The XII Global Estonian Cultural Festival (ESTO), Youth and the Future Seminar, Helsinki 28 June 2019

Tuhkanen, Liisa. ‘I Used to Think That I Am Finnish’ – Examining the Relationship between Ethnic Identity and Perceived Discrimination among Russian-speakers Living in Finland.

ASN World Convention, New York May 2-4 2019 

Kingumets, Jaanika. Social Media Imaginaries of „Good“ and „Bad“ Estonians as Mobile National Subjects in Finland.

Reinventing Mobilities and Borders: Cross-disciplinary Conversations, Joensuu 21-22 February 2019

 

Teatteriproduktio:

Suksitango: Matka Suomeen Facebook-sivut

Suksitango näytelmä Teatteri Telakalla syys-lokakuussa 2020

Kulttuuritoimituksen teatteriarvostelu, 26.9.2020

Aamulehden teatteriarvostelu, 24.9.2020

Daily Finlandin teatteriarvostelu, 30.9.2020 (in English)

Suksitango -näytelmän ensimmäisestä työversiosta Epifano -lehdessä (viroksi)

 

Rahoituslähde

Koneen Säätiö

Koordinoiva organisaatio

Tampere University

Yhteyshenkilöt

Markku Sippola

Hankkeesta vastaava

markku.sippola [at] helsinki.fi

+358 50 472 7748

 

Jaanika Kingumets

Tutkija

jaanika.kingumets [at] tuni.fi

+358 50 437 7350

 

Liisa Tuhkanen

Tutkija

liisa.tuhkanen.11 [at] ucl.ac.uk