Hyppää pääsisältöön

Dialogisen työelämän laadun ja tuloksellisuuden johtamisen ja kehittämisen tutkimusryhmä

Työyhteisöt, muutos ja kehittäminen -tutkimuslinjalla toimivaan monitieteiseen Dialogisen johtamisen ja kehittämisen tutkimus- ja kehittämisverkostoon kuuluu Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen, Itä-Suomen yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkijoita ja kehittäjiä.

Tutkimuksen ja kehittämishankkeiden teoreettisen viitekehyksenä käytetään työelämän laadun, tuloksellisuuden, yhteistoiminnan ja johtamisen viitekehystä.

Keskeiset tehtävät ja tavoite

Verkoston tavoitteena on tehdä syvällistä ja pitkäkestoista tutkimusta tutkimusalueellaan.

Verkoston teoreettis-metodiset juuret ovat toimintatutkimushankkeissa 1990-luvun alussa.

Monitieteisen tutkimusryhmän jäsenten väitöstutkimukset ovat omalta osaltaan kehittäneet ja laajentaneet tieteellistä viitekehystä sekä teoreettisesti että metodisesti. Viimeisin tutkimusohjelma oli Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma Dinno (www.dinno.fi).

Dinnon soveltamishankkeita on toteutettu eri sektoreilla:  Helma-hanke (Tekes), Työn ilolla tuottavuutta ja kilpailukykyä ja Oppiva hankkkeet (ESR rahoitus).  Verkosto on myös tuotteistanut tutkimus- ja kehittämistuloksiaan dialogisiksi kehittämistyökaluiksi.

Verkoston yksi keskeinen painopistealue on yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota toteutetaan asiantuntijaluentoina, konsultointina, työnohjauksena ja johtamiskoulutuksena.

 

Toiminnan vaikuttavuus

Tutkimus- ja kehittämishankkeita toteutetaan eri työnantajasektorilla, tehtäväalueilla, ammattiryhmissä ja työyhteisöissä.

Päämetodi on kommunikatiivinen, osallistava ja dialoginen toimintatutkimus sekä kysely- ja arviointitutkimus.

Hankkeissa aineistoja kerätään sekä laadullisin että määrällisin tutkimusmenetelmin. Kyselytutkimuksella on kerätty pitkittäisaineistoa työelämän laadun kehittymisestä ja muutoksista suomalaisissa työorganisaatioissa.

STM:n koordinoima ESR-hanke SoteDialogit muutoksessa - johtaminen, työhyvinvointi ja tuloksellisuus toteutetaan 2019-2021. Hanketta koordinoi Työelämän tutkimuskeskus, dosentti Sirpa Syvänen.

Ryhmän muut jäsenet

 

 

 

Tampereen yliopisto

Sirpa Syvänen, Kati Tikkamäki, Sari Tappura, Virpi Sillanpää, Johanna Pulkkinen, Seija Strömberg, Riitta Kolehmainen

Tampereen ammattikorkeakoulu

Tarja Heinonen, Hannele Laaksonen, Pirkko Kivinen

Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Kaija Loppela, Jenni Kulmala, Virpi Maijala

Itä-Suomen yliopisto

Teijo Räsänen, Juha Hämäläinen, Andreas Baldschun

 

Lapin ammattikorkeakoulu

Anne Puro, Tuija Takkula, Teija Kynkäänniemi

SuPerliitto

Talentia

Kunteko

Yhteyshenkilöt

Sirpa Syvänen