Hyppää pääsisältöön

Cuban energy transformation Integration of renewable intermittent sources in the power system (IRIS)

Hankkeen tavoitteena on Kuuban yliopistojen opetushenkilökunnan sekä Kuuban valtion yhtiöiden työntekijöiden tietotaidon kasvattaminen uusiutuvaan energiaan liittyen. Projekti tarjoaa uutta tutkimustietoa Kuuban energiajärjestelmän kehittymisestä tulevaisuudessa. Projekti on jatkoa Erasmus + CRECE projektille.

Tausta

Hankkeen koordinaattorina Tulevaisuuden Tutkimuskeskus (Turun Yliopisto).

Tavoite ja tehtävät

Ilmastonmuutoksen kiihtyvien vaikutusten rajoittamiseksi kestävää kehitystä ja uusiutuvaa energiantuotantoa on tuettava erityisesti kehittyvissä maissa. Yliopistojen lisäksi hankkeissa on vahva linkki myös valtiontoimijoihin. Projektin aikana Kuubalaiset pääsevät tutkimusvaihtoon toteuttamaan tutkimusta laboratoriolaitteistoilla ja reaaliaikasimulaattoreita, joita heillä ei muuten ole käytössä.

Tutkimusaiheet ovat  

  1. Kehitetään Kuuban energiajärjestelmän skenaarioita ko. käyttöön kehitetyllä työkalulla(CubaLinda)  
  2. Kehitetään suunnittelutyökaluja uusituvan energian käytön suunnitteluun  
  3. Kehitetään suunnittelutyökaluja sähköverkon suunnitteluun, jotta uusiutuvan energian käyttö on mahdollista

Rahoituslähde

Suomen Akatemia

Koordinoiva organisaatio

Finland Future Research Center (University of Turku), Universidad de Oriente, Technical University of Havana, CIES (Centro de Investigacion de Energia Solar, Cuba), CubaEnergia.

Projektiin kuuluvat henkilöt

Yhteyshenkilöt

Yrjö Majanne

Project manager

yrjo.majanne [at] tuni.fi

+358 40 198 1168