Hyppää pääsisältöön

Collaboratec

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.6.2021–30.4.2023

Collaboratec (Yhteistyömalli immersiivisten visuaalisten teknologioiden hyödyntämiseen työkoneteollisuudessa ja luovassa digitaalisessa teollisuudessa) on EU-rahoitteinen projekti, jonka tavoitteena on tehostaa yhteistyötä yritysten sekä Tampereen yliopiston CIVIT-tutkimusinfrastruktuurin välillä. Hankkeen kohderyhmänä on ensisijaisesti Pirkanmaalaiset työkoneteollisuuden yritykset sekä luovan digitaalisen alan toimijat. 

Euroopan sosiaalirahasto - vipuvoimaa EU:sta.

Tausta

CIVIT (Centre for Immersive Visual Technologies) on Tampereen yliopiston tutkimusinfrastruktuuri, joka on perustettu vuonna 2015 Suomen Akatemian ja Tampereen yliopiston rahoittamana. CIVIT on perustettu ensisijaisesti tutkimusyhteisöä varten, mutta meillä on myös aktiivista yhteistyötä yritysten kanssa projektien, tapahtumien ja CIVITin palveluiden kautta.

CIVITin toiminta ja osaaminen keskittyy immersiivisiin teknologioihin. Erityisosaamisalueitamme ovat 3D-sisällön edistynyt visualisointi, 3D-videon ja -audion kaappaus, immersiiviset näytöt sekä immersiivinen käyttäjäkokemus. 

Tavoite ja tehtävät

Collaborate- hankkeessa kehitetään CIVITin ja yritysten välistä yhteistyötä, sekä pyritään luomaan uusia mahdollisuuksia kohdealoille immersiivisten teknologioiden avulla. Hankkeen päätulos on yhteistyömalli, joka mahdollistaa CIVITin laitteiden, tietokantojen ja asiantuntemuksen monipuolisen ja helpon käytön yrityksissä. 

Tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeessa toteutetaan kaksi työpakettia:

  1. Ohjelmisto- ja laitteistotyökalujen kehittäminen
    • luodaan ohjelmisto- ja laitteistokirjastoja
    • tehdään pilotteja, proof-of-concept - kokeiluja ja teknologiakonsultointia yrityksille
    • kerätään tietokantoja
  2. Yritysyhteistyön kehittäminen
    • järjestetään tapahtumia ja työpajoja
    • jaetaan tietoa teknologioista ja tutkimustuloksista

Julkiset ohjelmistokirjastot löytyvät CIVITin nettisivuilta. Nettisivuilta löytyy lisätietoa myös hankkeessa hyödynnettävistä CIVITin laitteista ja niiden yhteiskäytöstä. Muista myös tilata CIVITin uutiskirje, jotta saat CIVITin ja hankkeen tuoreimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi. 

Vaikuttavuus

Hankkeessa kehitettävän yhteistyömallin avulla yritykset voivat kokeilla CIVITin ainutlaatuisia laitteita ja uutta tutkimusta tarpeisiinsa, sekä saada tietoa uusimmista tutkimustuloksista ja mahdollisuuksista. Hanke keskittyy erityisesti sen kahdelle kohdealalle: teollisten työkoneiden sekä digitaalisen luovan alan yrityksille. 

Projekti tarjoaa teollisten työkoneiden alalle erilaisia alustoja monimutkaisten työympäristöjen kehitykseen mm. visuaalisen sensoridatan kaappauksen, datan siirtämisen, ja datan edistyksellisen esittämisen avulla. Monitasoiset ja ulotteiset näytöt voivat näyttää työkoneen ohjaajalle monipuolisesti tietoa työympäristöstä, kuten eri kulmia, syvyysnäkökykyä, laajoja kulmia, jne.

Digitaalisen luovan teollisuuden alalla puolestaan on tunnistettu tarve keksiä uusia tapoja kaapata ja tuottaa taide-elämyksiä uusien digitaalisten teknologioiden avulla. CIVITille hankittavan volumetrisen studion, liiketallennustudion ja uusien näyttömuotojen avulla me voimme tukea luovien alojen hankkeita, ja avustaa uudenlaisten digitaalisten sisällöntuottojen kehitystä. 

Rahoituslähde

Euroopan sosiaalirahasto - vipuvoimaa EU:sta.

Koordinoiva organisaatio

Tampereen yliopiston CIVIT tutkimusinfrastruktuuri
 

Projektiin kuuluvat henkilöt