Hyppää pääsisältöön

CircHubs

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.5.2017–30.9.2019
CircHubs

6Aika: CircHubs- Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset on EAKR-hanke, jonka tavoitteena on löytää kiertotaloudesta uutta liiketoimintaa ja tukea kiertotalouden innovaatioiden kaupallistamista kuutoskaupunkien alueella kiertotalouskeskusvetoisesti. Hankkeen aihepiirit kohdistuvat kiertotalouskeskuksiin, innovaatiotarpeisiin, liiketoimintaan kiertotaloudessa ja kaupunkisuunnitteluun. Tätä työtä osaltaan edistää hankkeessa mukana oleva innovaatio- ja teknologiatutkimusryhmä CITER Tampereen yliopiston Hervannan kampuksen tuotantotalouden yksiköstä.

Rahoittajat

Tavoite ja tehtävät

CircHubs-hankkeen tavoitteena on auttaa kiertotalouden liikkeellelähtöä kuutoskaupungeissa ja laajemmin koko Suomessa. Hanke tarjoaa palveluita esimerkiksi jätteeksi menevien materiaalivirtojen hyödyntämiskohteiden löytämiseksi, kiertotalousliiketoiminnan aloittamiseksi sekä verkostojen luomiseksi. Hankkeessa kuutoskaupunkien eri kiertotalouskeskukset kehittävät omaa kiertotalouden mukaista toimintaansa, edistävät kiertotaloutta alueillaan sekä jakavat kokemuksia keskenään.

Hanke vastaa tarpeeseen tunnistaa eri kiertotalouskeskuksiin soveltuvia liiketoimintamahdollisuuksia ja pilotoida uusia kiertotalouden toiminta- ja ratkaisumalleja. Hankkeen myötä kiertotaloudesta saadaan uutta tietoa ja materiaalia, joka hyödyttää niin päättäjiä kuin kiertotaloudessa toimivia tai sinne aikovia yrityksiä.

Koordinoiva organisaatio

Business Tampere

Partnerit

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy, Kiertokaari, Tampereen yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Ekokumppanit ja Suomen ympäristökeskus SYKE.

Yhteyshenkilöt

Leena Aarikka-Stenroos

Tutkimusryhmän johtaja, Associate Professor

leena.aarikka-stenroos [at] tuni.fi

+358 50 301 5476

 

Hannele Väyrynen

Projektipäällikkö

hannele.vayrynen [at] tuni.fi

+358 50 301 1294

 

Jarmo Uusikartano

Projektitutkija

jarmo.uusikartano [at] tuni.fi