Hyppää pääsisältöön

Biologinen rikin talteenotto haloalkalisissa olosuhteissa

Projektin tavoitteena on kehittää biotekninen prosessi alkuainerikin talteenottoon suolaisista ja emäksistä liuoksista. Tutkimuksessa käytetään haloalkalisia ekstreemiolosuhteita sietäviä bakteereja rikastamalla niitä esimerkiksi suolajärvistä sekä käyttäen aiemmin kuvattuja puhdasviljelmiä. Rikin biologisen talteenotto teollisuuden jäte- ja prosessivesistä (erityisesti sellu- ja petrokemian teollisuus) edistää kestävää tuotantoa. Alkuainerikki on mahdollista kierrättää tuotantolaitoksella tai käyttää esimerkiksi maataloudessa.

Rahoituslähde

Tampere University

Projektiin kuuluvat henkilöt