Hyppää pääsisältöön

ÄVE - Älykäs valmistus ekosysteemissä

Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.1.2019–30.3.2021
KärkialueTekniikka

Älykäs valmistus ekosysteemissä (ÄVE) -tutkimushanke on Tampereen yliopiston, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteinen tutkimushanke, jonka tavoitteena on tukea ja tuottaa uutta tietoa valmistavan teollisuuden alalla toimivan yritysekosysteemin tarpeisiin. Tutkimushankkeessa on kolme keskeistä fokusaluetta: materiaalit, valmistus ja toimitusketjut.

Tausta

Suomalaiseen kone- ja laitevalmistuksen kärkituotteita ovat älykkäät koneet, jotka ovat pitkälle kehitettyjä vaativia valmistaa. Ne digitalisoituvat nopeasti sekä tuoteominaisuuksien että suunnittelu- ja valmistusteknologioiden ja tuotteen elinkaaren hallintavaatimusten osalta.

Väestön ikääntyessä eläköityminen on nopeampaa kuin uusien osaajien tulo alalle. Lisäksi perusteknologioiden yhdistäminen uusiin teknologioihin, joita digitalisaatio mahdollistaa, vaatii entistä monipuolisempaa osaamista. Näihin haasteisiin voidaan vastata tekemällä tiivistä yhteistyötä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välillä yhdistämällä valmistavien ja tietotekniikkayritysten osaaminen sekä johtava teoreettinen että soveltava tutkimus.

Tavoite ja tehtävät

Tutkimuksen tavoitteet fokusalueittain:

  • Materiaalit osa-alueen tavoitteena on ohjata materiaalivalintoja valmistettavan osan omien, tarkoin määritettyjen loppukäyttövaatimusten pohjalta. Tutkimustyössä keskistytään mm. valmistusmenetelmien ja jäännöspitoisuuksien vaikutusominaisuuksiin, mikrorakennepohjaiseen vaatimusmäärittelyyn, lämpökäsittelyjen optimointiin sekä älykkääseen materiaalitestaukseen.
  • Valmistus osa-alueen tavoitteena on luoda jokaisesta valmistetusta kappaleesta älykäs yksilö. Tätä varten luodaan digitaalisen valmistuksen tutkimusympäristöjä, joiden avulla voidaan keskittyä suunnittelun ja valmistuksen integroinnin, mallipohjaisen suunnittelun sekä digitaalisen valmistukseen ja suunnittelumenetelmien tutkimukseen.
  • Toimitusketju osa-alueen tavoitteena on rakentaa läpinäkyvä sekä oppiva toimitusketju ekosysteemin sisällä.  Olennainen osa on koneoppimismallien käyttäminen ennakoivan ja ennaltaehkäisevän huollon ja elinkaaren hallinnan tukena. Lisäksi keskeisiä tutkimuskohteita ovat kannattavuuden johtaminen sekä toimitusketjun digitaalisen kaksosen kehittäminen.

Vaikuttavuus

ÄVE-tutkimushanke on usean tutkimusorganisaation sekä yrityksen yhteishanke. Hanke tuottaa suoraan yrityksissä hyödynnettävää tietoa älykkäiden materiaalien, valmistuksen sekä toimitusketjujen osalta. Hankkeen aikana on tehty ja tehdään yhteistyötä usean kansainvälisen toimijan kanssa. Syvemmin hankkeeseen voi tutustua lukemalla tulosraportin, johon on koottu hankkeen ensivaiheen tuloksia.

ÄVE Loppuseminaari 30.3.2021

ÄVE Webinaari 3.12.2020

ÄVE Webinaari 20.8.2020

Tutkimusrahoitus

Business Finland

Rahoituslähde

Business Finland Co-Innovation, osallistuvat yritykset ja tutkimusorganisaatiot.

Koordinoiva organisaatio

Logot

Yhteyshenkilöt

Kari Koskinen
professori, Mekatroniikka
Tampereen yliopisto
Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta, Automaatio- ja konetekniikka, Konetekniikka

kari.koskinen [at] tuni.fi (kari[dot]koskinen[at]tuni[dot]fi)

p. 0400634242

Mika Sirén
Erikoistutkija
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Agile intelligent production systems
mika.siren [at] vtt.fi (mika[dot]siren[at]vtt[dot]fi)

p. 0503601591