Projekti

Asiantuntijat, yhteisöt ja modernin muutos

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Tutkimushankkeen merkitys
 
Ajatus ympäristön, yhteisöjen sekä elämäntapojen jatkuvasta ja välttämättömästä muutoksesta on sisäänrakennettu osaksi modernisaation kertomusta. Kuten Marshal Berman tunnetusti toteaa, modernin kokemus on kokemusta alati muuttuvasta maailmasta. Maailmansotien välisellä ja toisen maailmansodan jälkeisellä ajalla modernin arkkitehtuurin, uusien asuinalueiden ja niiden myötä parantuneiden asunto-olosuhteiden tai nopeamman liikenteen kuvaukset olivat usein innostuksen värittämiä. Mutta modernin kokemuksella oli myös toinen puoli: perinteisen elämäntavan häviämisen tuntu ja nopean muutoksen pelko, halu säilyttää ennallaan ja tehdä entiseen tapaan. Niin pysyvyyttä kuin muutostakin perusteltiin näkemyksillä yhteisön ja yhteisöllisyyden merkityksestä.
 
Modernisaation käyttövoimaa olivat teknokraattiset asiantuntijat, kuten kaupunkisuunnittelijat, arkkitehdit ja sosiologit, jotka kartoittivat, tilastoivat, haastatellen keräsivät ja visualisoivat tietoa. Tietoa vaihdettiin asiantuntijoiden välisissä ammatillistuneissa verkostoissa. Tällaisesta asiantuntijatiedosta oli 1900-luvun alkuun mennessä tullut keskeisin yhteiskunnallista päätöksentekoa ohjaava ja legitimoiva auktoriteetti. Maailmansodat, joiden on väitetty himmentäneen tieteeseen kohdistuvaa edistysuskoa, eivät kuitenkaan vakavasti horjuttaneet ”arvovapaan” asiantuntijatiedon merkitystä yhteiskunnallisen päätöksenteon perustana. Päinvastoin: vaikka asiantuntijat ja asiantuntijatieto ovat usein kritiikin kohteina, on nykyään vaikea ajatella muuta yhtä uskottavaa perustaa päätöksenteolle.
 
Professioiden muotoutumista ja niiden suhdetta modernin yhteiskunnan kehitykseen on valotettu useissa tutkimuksissa. Sen sijaan paljon vähemmän on tarkasteltu asiantuntijoiden välittäjäasemaa modernisaatioon kytkeytyvässä muutoksessa. Se on tämän tutkimushankkeen tehtävä: yhtäältä analysoimme niitä mekanismeja, joilla asiantuntijatietoa käytettiin hallitsemaan modernin kokemusta ja rakentamaan yhteisöllisyyttä Suomessa itsenäisyyden ajan alusta 1950-luvulle. Toisaalta pohdimme niitä erilaisia tapoja, joilla asiantuntijatieto muutoksen välittäjänä asetettiin kyseenlaiseksi eri asiantuntijaryhmien kesken tai kokonaan niiden ulkopuolelta, nk. maallikoiden toimesta. Hankkeessa tarkastellaan rinnakkain kaupunki- ja maaseutuyhteisöjä ja niiden muutosta. Samoin tuodaan vuoropuheluun eri alojen asiantuntijat ja näiden tuottama tieto: kaupunkisuunnittelijat, arkkitehdit sekä modernin projektin yhteydessä harvemmin esille nostetut historioitsijat. Yhteistä näiden kaikille ryhmille oli heidän asemansa ympäristön ja yhteisöllisen muutoksen selittäjinä, ohjaajina ja oikeuttajina.  
 
 
 
Hankkeen tavoitteet
 
1) Tutkimushankkeen ensimmäinen tavoite on pohtia, millä eri tavoin asiantuntijat ohjasivat, hallitsivat ja legitimoivat moderniin kytkeytyvää muutosta, sekä siihen liittyviä murroksia ja jatkuvuuksia.  Hallitakseen modernia muutosta kaupungeissa ja maaseudulla he tuottivat ja käyttivät tieteelliset kriteerit täyttävää ”arvovapaata” tietoa, mutta he saattoivat perustella näkemyksiään myös vedoten asemaansa ”puolueettomina” asiantuntijoina. Arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat ovat erinomainen esimerkiksi asiantuntijoiden kaksinaisesta arvovallasta.  Kaupunkeja kehitettäessä tarvittiin toisaalta tieteellistä ja teknistä asiantuntemusta, toisaalta esteettistä näkemystä. Tehtävään soveltuivat arkkitehdit, joilla oli tieteellinen koulutus, mutta jotka samaan aikaan nähtiin itsenäisinä taiteilijoina ja luovina neroina, jotka eivät kumarrelleet poliittisia tarkoitusperiä. Erityisesti suomalaisessa keskustelussa arkkitehdit on usein nostettu sankareiksi; heidän on nähty puolustavan ”yhteistä hyvää”, ja heidän vastustajansa taas on nähty puolustavan kapeita ryhmäintressejä.
 
2) Toisena tavoitteena tutkimushankkeessa on analysoida sitä, miten eri tavoin moderniin liittyvää muutosprosessia vastustettiin kaupungeissa ja maaseudulla, ja miten asiantuntijoiden asema prosessin ohjaajina ja legitimoijina asetettiin kyseenalaiseksi.  Eri alojen asiantuntijat saattoivat kiistellä keskenään, ja poliitikot puolestaan saattoivat haastaa kaikki asiantuntijat: he saattoivat todeta, että päätettävässä asiassa oli kysymys arvoista ja että se näin ollen kuului politiikan piiriin, ei asiantuntijoille.  Niin sanotut maallikot käyttivät puolestaan arkitietoa ja yhdistelivät omassa elämässään muutoksen ja jatkuvuuden elementtejä tavalla, joka usein voimakkaasti kyseenalaisti suunnittelijoiden näkemykset.
 
3) Kolmanneksi, hanke tuo yhteen tuoreella tavalla asiantuntijatiedon ja yhteisöllisyyden käsitteet. Sekä moderniin kytkeytynyttä muutosta että pysyvyyden tarvetta perusteltiin sotien välisellä ja sotien jälkeisellä ajalla viittauksilla yhteisön ja yhteisöllisyyden merkitykseen. Yhteisö tarjosi perustan järjestäytyneelle olemassaololle sekä ideaalin sosiaalisesta koherenssista ja solidaarisuudesta. Asiantuntijoiden visioissa perinteisten särkyneiden yhteisöjen tilalle tuli muovata uusia yhteisöllisyyden moderneja muotoja. Tällä tavoin modernin muutoksen tarpeita varten kuviteltuja yhteisöjä olivat sekä kansalliset yhteisöt (Anderson 1983) että monet muut, eri tasoilla naapurustosta ylikansallisiin asiantuntijakollektiiveihin operoineet yhteisöt. Kysymme, kuinka eritasoisia yhteisöjä rakennettiin ja kuviteltiin muutosta hallitsemaan pyrkivän asiantuntijatiedon avulla.

Rahoituslähde