Hyppää pääsisältöön

Älykäs ammattiajo

Tampereen yliopisto
1.9.2020–28.2.2021
KärkialueYhteiskunta, Tekniikka

Ammattiliikenteen digitalisaatio on kansainvälinen megatrendi, jota ajaa teknologian kehitys, globalisaatio ja kasvavat ympäristövaatimukset. Kuljettajan rooli on kuitenkin jäänyt murroksessa vähäiselle huomiolle osin sen harhakuvitelman vuoksi, että autonomisen liikenteen on ajateltu korvaavan ihmiskuljettajat.

Ihmiskuljettajien rooli ammattiliikenteessä - itsenäisesti ja osana automaatiota - on vielä vuosikymmeniä aivan keskeinen ja kaiken lisäksi he edustavat määrällisesti merkittävää ja ikääntyvää joukkoa. Alalla on suuri tarve älykkään ammattiajon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, jossa ovat mukana niin testaaminen, tuotekehitys kuin koulutus.

Hankkeen päätavoitteena on tunnistaa ja koota tutkimushankkeen suunnitteluun ja varsinaisen Co-Innovation hankkeen toteuttamiseen sitoutuva yrityskonsortio, jossa ovat edustettuina ammattiajon eri toimijat ja intressiryhmät. Lisäksi kootaan monialainen tutkimuskonsortio vastaamaan erityisesti älykkään ammattiajon tutkimuksellisiin intresseihin.

Rahoituslähde

Business Finland