Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston koulutustarjonta

Tampereen yliopisto on yksi Suomen monialaisimmista yliopistoista. Meillä opiskelee vuosittain lähes 21000 opiskelijaa. Yliopistomme kärkialoja ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta, ja edustettuina ovat lähes kaikki kansainvälisesti tunnistettavat koulutusalat. Tältä sivulta löydät kootusti tietoa koulutustarjonnastamme, tutustu ja hae meille opiskelemaan!

Tule opiskelemaan tulevaisuuden asiantuntijaksi

Meillä luodaan tulevaisuuden ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen, yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen teemoihin. Ainutlaatuisen opintojen yhdistelymahdollisuuden kautta sinulle mahdollistuu aidosti yksilöllinen opintopolku. Meillä on tarjolla lähes 200 tutkintokoulutusta, ja noin 2000 avoimen yliopiston kurssia tai opintokokonaisuutta. Voit kehittää omaa asiantuntijuuttasi myös täydennyskoulutuksessa tai erikoistumiskoulutuksissa.

Ensimmäisessä yhteishaussa yli 2000 hakemusta Tampereen yliopistoon

Suomenkieliset perustutkintokoulutukset

Mitä ja kenelle?

Voit hakea tutkinto-opiskelijaksi eri väylien kautta. Ilman aiempaa korkeakoulutaustaa aloitat kolmivuotisesta kandidaatin tutkinnosta, jonka suorittamisen jälkeen sinun on mahdollista jatkaa maisteriopintoihin. Yliopistotutkinnoissa haetaan pääsääntöisesti samassa haussa viisivuotiseen kandidaatti- ja maisterikoulutukseen. Tampereen yliopistossa on muutamia koulutuksia, joissa voit hakea suorittamaan pelkästään kandidaatin tutkintoa.

Tietoa hakemisesta Tampereen yliopistoon

Kandidaattikoulutukset

Tampereen yliopistossa voit hakea suorittamaan kandidaatin tutkintoa varhaiskasvatuksen opettajan, kasvatustieteiden koulutukseen. Koulutuksen tavoitekesto on kolme vuotta.

Yliopiston kandidaattikoulutukset

Kandidaatti- ja maisteriohjelmat

Voit hakea tutkinto-opiskelijaksi useita eri väyliä pitkin. Yliopistotutkinnoissa viisivuotiseen kandidaatti- ja maisterikoulutukseen haetaan pääsääntöisesti samassa haussa. Tarjoamme yli 40 vaihtoehtoa, joihin voit hakeutua opiskelemaan kandiksi ja jatkaa suoraan maisterin tutkintoa suorittamaan.

Yliopiston kandidaatti- ja maisterikoulutukset

Maisteriohjelmat

Voit hakea suorittamaan maisterin tutkintoa, jos pohjakoulutuksesi täyttyy. Koulutuksen tavoitekesto on kaksi vuotta. Yliopistomme kärkialoja ovat tekniikka, terveys ja teknologia ja tarjoammekin lähes 80 eri koulutusvaihtoehtoa suorittaa maisterin tutkintosi suomeksi. Englanninkielisistä koulutuksista löydät lisätietoa alempaa tältä sivulta.

Yliopiston maisteriohjelmat

Englanninkieliset perustutkintokoulutukset

Opiskele tutkinto englanniksi

Tampereen yliopisto tarjoaa tutkintokoulutusta englanniksi niin kansainvälisille kuin suomenkielisillekin opiskelijoille. Voit hakeutua taustastasi riippuen englanninkielisen kandidaatin, kandidaatti- ja maisteritutkinnon, maisteritutkinnon tai jatkotutkinnon suorittajaksi (katso kohta Jatkotutkinnot).

Englanninkieliset kandidaattikoulutukset

Tampereen yliopistossa on tarjolla englanninkielinen kandidaattikoulutus varhaiskasvatuksen alalla.

Early Childhood Education, Bachelor of Education

Englanninkieliset kandidaatti- ja maisteriohjelmat

Tampereen yliopistossa on viisi englanninkielistä koulutusta, joihin voit hakea suorittamaan suoraan sekä kandidaatin- että maisterintutkintoa. Tutkinnon tavoiteaika on tällöin viisi vuotta (3 + 2 v). Koulutukset ovat hallintotieteiden, rakentamisen, tekniikan ja luonnontieteiden sekä yhteiskuntatieteiden alalta.

Bachelor's and Master's programmes

Englanninkieliset maisteriohjelmat

Tampereen yliopistossa on laaja englanninkielisten maisteriohjelmien tarjonta. Voit valita 40 ohjelmasta oman kiinnostuksesi mukaisen ohjelman. Seitsemän kärkialaamme ovat johtaminen, hallinto ja talous, opetus ja kasvatus, rakentaminen, tekniikka ja luonnontieteet, terveys ja hyvinvointi, tietojenkäsittely ja teknologia sekä yhteiskunta. Koulutuksen tavoitekesto on kaksi vuotta ja koulutus on täysin englanninkielinen.

Master's programmes

Jatkotutkinnot

Tohtoriohjelmat

Suoritettuasi maisterin tutkinnon, sinulle mahdollistuu opintojen ja osaamisen syventäminen tohtoriohjelmassa. Meillä on tarjolla 20 eri tohtoriohjelmavaihtoehtoa. Tohtoriohjelman opinnot voit suorittaa joko suomeksi tai englanniksi.

Tohtoriohjelmat

Tohtorinhatut

Lääketieteellisen alan jatkokoulutukset

EL-, EHL-, YEK- ja lisäkoulutusohjelmat

Kiinnostaako sinua opintojen jatkaminen lääkäriksi tai hammaslääkäriksi valmistumisen jälkeen? Tutustu lääketieteen ja hammaslääketieteen ammatillisiin jatko-opiskelumahdollisuuksiin Tampereen yliopistossa.

Opinnot järjestetään vain suomeksi.

Lääketieteen ja hammaslääketieteen ammatillinen jatkokoulutus

 

Kuvituskuva

Täydennä osaamistasi vapaa-ajalla tai työn ohessa

Avoin yliopisto

Avoimen yliopiston opinnot ovat nimensä mukaisesti avoimia kaikille aiempiin opintoihin ja taustaan katsomatta. Löydä oma alasi, hyödynnä välivuosi – moniin opintojaksoihin on jatkuva haku! Opinnot ovat maksullisia, mutta hakiessasi yliopistoon sinulle mahdollistuu jo suoritettujen opintojen sisällyttäminen tutkintoon.

Avoimen yliopiston koulutustarjonta

Täydennyskoulutus

Täydennyskoulutuksessa syvennät osaamistasi sekä kehität itseäsi asiantuntijana tai esimerkiksi johtajana. Voit valita itsellesi sopivimmat koulutukset muun muassa aihepiirin, koulutuksen keston ja aiemman osaamisesi perusteella.

Tutustu täydennyskoulutukseen

Erikoistumiskoulutus

Onko sinulla jo tutkinto ja työkokemusta? Erikoistumiskoulutuksessa voit saada omaa työyhteisöäsi varten laajemman näkökulman tarkastella työelämässä vastaan tulevia haasteita ja kehittämistarpeita.

Tutustu erikoistumiskoulutuksiin

Muita opintoja eri kohderyhmille

Ulkomaisen korkeakoulututkinnon suorittaneille

Ulkomaisen korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt voivat täydentää opintoja saadakseen Suomessa kelpoisuuden tiettyä koulutusta edellyttävään tehtävään.

Tutustu kelpoisuus- ja pätevöitymisopintoihin

Maahanmuuttajille

SIMHE (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) palvelu tarjoaa sinulle ohjausta, neuvontaa ja tukea korkeakoulutukseen ja korkeakouluun hakemiseen.

SIMHE-palvelut

Suomen kielen opiskelu

Alumneille

Tampereen yliopiston alumni, haluatko täydentää opintojasi? Tarkemmat ohjeet löydät alumniopintojen sivuilta.

Tampereen yliopiston alumniopinnot

 

Tampereen korkeakouluissa tutkintoa opiskeleville

Tampereen korkeakouluyhteisössä tai Poliisiammattikorkeakoulussa läsnä olevana tutkinto- tai vaihto-opiskelijana voit hankkia lisää osaamista myös toisesta korkeakoulusta.

Lue lisää ristiinopiskelusta

Selaa ristiinopiskelun opintotarjontaa

Aihekuva_opiskelijat_240818

Muiden korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoille

Joustavalla opinto-oikeudella eli JOO-oikeudella tarkoitetaan mahdollisuutta hakea opinto-oikeutta toiseen yliopistoon; esimerkiksi sivuainekokonaisuuden tai yksittäisten opintojaksojen suorittamista varten.

Tutustu JOO-opintoihin

Haluatko lisätietoja?

Koulutussisällöt

Ota yhteys koulutuksen tiedoissa mainittuun henkilöön tai sähköpostiosoitteeseen. Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat kysyä ohjelmassa opiskelusta lisätietoja! Koulutustarjonnan löydät koulutushausta.

Hakijapalvelut

Hakijapalvelut auttavat opiskelijavalintaan, hakemiseen ja valintakokeisiin liittyvissä yleisissä kysymyksissä.

Yliopiston hakijapalveluiden yhteystiedot

Opintotoimisto ja avoimen yliopiston opiskelijapalvelu

Opintotoimistossa sinua neuvotaan opintoihin liittyvissä käytännön asioissa sekä avoimen yliopiston opinnoista.

Opintotoimisto

Inka, DI-opettajaopiskelija

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun saa opettajan pätevyyden lisäksi myös diplomi-insinöörin tutkinnon! Opiskelen teknis-luonnontieteellisen tutkinto-ohjelman matemaattisten aineiden DI-opettajankoulutuspuolella. Mikäli matemaattiset aineet kiinnostavat suosittelen ehdottomasti hakemaan! Ensimmäisten vuosien opinnot ovat hyvin pitkälti matemaattisten aineiden opiskelua yleisemmällä tasolla, jonka jälkeen sivuainevalinnoilla voi suunnata omaa osaamistaan itseä kiinnostavaan suuntaan.