Aakkoset
Tutkinto-ohjelma

Varhaiskasvatuksen opettaja, Kasvatustieteiden koulutus

Aakkoset

Varhaiskasvattajana rakennat tulevaisuutta

Varhaiskasvatuksen ammattilaiset muuttavat maailmaa.

Varhaiskasvatuksen opettajan koulutuksesta valmistuneet ovat lapsuuden sekä lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen asiantuntijoita ja tukijoita, jotka toiminnallaan kehittävät ja muuttavat maailmaamme. Nämä varhaiskasvatuksen ammattilaiset sijoittuvat varhaiskasvatuksen opettajiksi, esiopettajiksi, päiväkotien johtajiksi tai varhaiskasvatuksen kehittämistehtäviin.

Työllisyysnäkymät varhaiskasvatuksen alalla ovat erinomaiset.

Tutkinnon suoritettuasi ymmärrät vuorovaikutus- ja kohtaamistaitojen merkityksen kasvatus- ja opetustyössä. Pystyt hankkimaan ja analysoimaan alasi keskeistä tutkimustietoa ja sinulla on edellytykset soveltaa hankkimaasi tietoa oman alasi työtehtävissä. Sinulla on valmiudet suunnitella, toteuttaa ja arvioida alle kouluikäisten lasten kasvatus- ja opetustoimintaa sekä havainnoida, ymmärtää, ohjata ja opettaa lasta ja lapsiryhmää yksilöllisesti ja yhteisöllisesti.

Opintojen aikana tuetaan kasvua opettajuuteen sekä vahvan ammatti-identiteetin rakentumista. Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto sisältää kasvatustieteiden perus- ja aineopinnot sekä varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin kelpoistavat opinnot. Lisäksi tutkintoon sisältyy vapaasti valittavia opintoja, joissa voit hyödyntää Tampereen korkeakouluyhteisön opetustarjontaa omien mielenkiinnonkohteidesi ja tulevaisuudensuunnitelmiesi mukaan. Tutkinnon aikana voit suorittaa opintoja kansainvälisessä opiskelijavaihdossa.

Kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen voit halutessasi hakeutua kasvatustieteen maisteriopintoihin.

Tervetuloa!