Kirjeet
Tutkinto-ohjelma

Suomen kielen opintosuunta, Kielten maisteriohjelma

Kirjeet

Suomen kielen asiantuntijaksi

Tule mukaan kansallisesti ainutlaatuiseen ja kansainvälisesti houkuttelevaan koulutuskokonaisuuteen.

Suomen kielen opinnot valmistavat toimimaan itsenäisesti kielen alan vaativissa asiantuntijatehtävissä. Opinnot vahvistavat valmiuksia analysoida kieltä, vuorovaikutusta ja tekstejä sekä kykyä tarkastella niiden merkitystä osana yhteiskunnallisia muutosprosesseja.

Opiskelija syventää ymmärrystään suomen kielen rakenteesta, vaihtelusta ja kehityksestä. Hän tutustuu monipuolisesti kielentutkimuksen menetelmiin ja teorioihin. Opinnot kehittävät yhteistyö- ja projektihallintataitoja ja harjaannuttavat viestimään omasta asiantuntijuusalastaan tarkoituksenmukaisesti eri yleisöille.

Suomen kieltä opiskellaan kielten tutkinto-ohjelmassa, jossa opiskelija pääsee mukaan kansallisesti ainutlaatuiseen ja kansainvälisesti houkuttelevaan informaatio- ja mediayhteiskunnan asiantuntijoiden koulutuskokonaisuuteen. Opetuksessa korostuu Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen painotuksen mukaisesti kielen yhteiskunnallinen merkitys.

Maisteriopinnoissa opiskelija voi erikoistua oman kiinnostuksensa mukaisesti. Opinnoissa voi suuntautua esimerkiksi asiantuntija- ja työelämäviestintään tai suomi toisena ja vieraana kielenä -opetukseen. Tampereella voi hyödyntää myös koko korkeakouluyhteisön laajaa opetustarjontaa ja hankkia esimerkiksi aineenopettajan kelpoisuuden.

Suomen kielen maisterit työskentelevät monipuolisissa opetus-, tutkimus- sekä kieli- ja viestintäammattilaisen tehtävissä oppilaitoksissa, yrityksissä, järjestöissä ja julkisessa hallinnossa.

Tutkintonimike

Filosofian maisteri

Koulutustyyppi

Ylempi korkeakoulututkinto

Suunniteltu kesto

2 vuotta

Koulutuksen laajuus

120 op

Kaupunki

Tampere

Kampus

Keskustakampus

Osaamistavoitteet

Maisterin tutkinnon suoritettuaan opiskelija:

  • kykenee työskentelemään itsenäisesti ja osaa soveltaa työssään tieteellistä tietoa ja menetelmiä
  • kykenee toimimaan työelämässä oman alansa asiantuntijana
  • osaa työskennellä yhteistoiminnallisesti erilaisissa projekteissa
  • kykenee ratkaisemaan työssään ja muussa toiminnassaan esiin tulevia uusia ja monitahoisia ongelmia
  • kykenee tunnistamaan oman osaamisensa rajat ja osaa täydentää asiantuntemustaan itsenäisesti
  • pystyy suunnittelemaan, toteuttamaan ja raportoimaan itsenäisen tieteellisen tutkimuksen ja osaa hyödyntää siinä aiempaa tutkimusta kriittisesti mutta kunnioittavasti
  • hallitsee oman tieteenalansa tutkimusmenetelmiä laaja-alaisesti sekä pystyy kestävään tieteelliseen päättelyyn ja argumentaatioon

 

Lisäksi Kielten maisteriohjelman suorittanut opiskelija:

  • omaa vahvat kielelliset, viestinnälliset ja kulttuuriset vuorovaikutustaidot ja osaa toimia opintosuuntansa kielellä vaativissakin viestintätilanteissa
  • on syventänyt osaamistaan oman työelämäsuuntautumisensa mukaisesti
  • osaa analysoida kieltä ja sen käyttöä monipuolisesti ja kriittisesti erilaisten teoreettisten ja metodisten lähestymistapojen kautta
  • hallitsee oman erikoisalansa keskeisiä teorioita ja metodeja ja osaa soveltaa niitä omassa tutkimuksessaan
  • on saavuttanut valmiudet tieteelliseen tutkimukseen ja jatko-opintokelpoisuuden

Koulutuksen sisältö

Kieli ja teksti eivät ole vain kommunikaation välineitä vaan ne ovat myös keinoja rakentaa todellisuutta sekä ylläpitää, uusintaa ja kyseenalaistaa valtasuhteita ja hierarkioita. Kielten tutkinto-ohjelma kouluttaa laaja-alaisia kieliasiantuntijoita sellaisiin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tärkeisiin tehtäviin, joissa syvällinen kielen ja kulttuurin asiantuntemus, kansainvälisyys ja kulttuurinen ymmärtäminen ovat keskeisiä. Tutkinto-ohjelmassa tutkitaan kieltä ja tekstejä, jotka mahdollistavat yhteiskunnan ja sen instituutioiden olemassaolon ja toiminnan.

Kielten maisteriohjelman opintosuuntia ovat englannin kieli ja kirjallisuus, pohjoismaiset kielet, saksan kieli ja kulttuuri, suomen kieli sekä venäjän kieli ja kulttuuri. Lisäksi voit opiskella esimerkiksi ranskaa ja espanjaa.

Laaja-alaisessa kielten tutkinto-ohjelmassa opiskelija pääsee mukaan kansallisesti ainutlaatuiseen ja kansainvälisesti houkuttelevaan informaatio- ja mediayhteiskunnan asiantuntijoiden koulutuskokonaisuuteen. Opetuksessa korostetaan Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen painotuksen mukaisesti kielen yhteiskunnallista merkitystä sekä kieltä viestintävälineenä. Tutkinto-ohjelmasta valmistuu kielen ja viestinnän asiantuntijoita, joilla on mahdollisuus työllistyä monelle eri yhteiskunnan sektorille, kuten koulutukseen, yritysmaailmaan, järjestöihin ja julkiseen hallintoon.

Maisteriopinnoissa kehitetään oman alan asiantuntemusta, ja niissä opiskelija syventyy valitsemaansa erikoisalaan ja harjaantuu tieteelliseen työskentelyyn. Erikoistumisen tueksi tutkinto-ohjelma tarjoaa erilaisia teemavaihtoehtoja: asiantuntija- ja tiedeviestintä; digitaalisuus ja mediat; kielellinen ja kulttuurinen vuorovaikutus. Kielten tutkinto-ohjelma on jo perusluonteeltaan kansainvälinen, ja voit tukea kansainvälisyyttä myös esimerkiksi vaihto-opintojen kautta. Opinnäytteissä voi syventyä aiheisiin, jotka tukevat omaa erikoistumista tai ammatillista suuntautumista.

Suomen kielen opintosuunta

Suomen kielen opinnot valmistavat toimimaan itsenäisesti kielen alan vaativissa asiantuntijatehtävissä. Opinnot vahvistavat valmiuksia analysoida kieltä, vuorovaikutusta ja tekstejä sekä kykyä tarkastella niiden merkitystä osana yhteiskunnallisia muutosprosesseja. Opiskelija syventää ymmärrystään suomen kielen rakenteesta, vaihtelusta ja kehityksestä. Hän tutustuu monipuolisesti kielentutkimuksen menetelmiin ja teorioihin. Opinnot kehittävät yhteistyö- ja projektihallintataitoja ja harjaannuttavat viestimään omasta asiantuntijuusalastaan tarkoituksenmukaisesti eri yleisöille.

Suomen kieltä opiskellaan kielten tutkinto-ohjelmassa, jossa opiskelija pääsee mukaan kansallisesti ainutlaatuiseen ja kansainvälisesti houkuttelevaan informaatio- ja mediayhteiskunnan asiantuntijoiden koulutuskokonaisuuteen. Opetuksessa korostuu Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen painotuksen mukaisesti kielen yhteiskunnallinen merkitys.

Maisteriopinnoissa opiskelija voi erikoistua oman kiinnostuksensa mukaisesti. Opinnoissa voi suuntautua esimerkiksi asiantuntija- ja työelämäviestintään tai suomi toisena ja vieraana kielenä -opetukseen. Tampereella voi hyödyntää myös koko korkeakouluyhteisön laajaa opetustarjontaa ja hankkia esimerkiksi aineenopettajan kelpoisuuden. Suomen kielen maisterit työskentelevät monipuolisissa opetus-, tutkimus- sekä kieli- ja viestintäammattilaisen tehtävissä oppilaitoksissa, yrityksissä, järjestöissä ja julkisessa hallinnossa.

Opintosuunnan tai erikoistumisalan valinta

Syventävät opinnot sisältävät paljon valinnaisuutta ja mahdollisuuksia suunnata opintoja omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Erikoistumisen tueksi tutkinto-ohjelma tarjoaa erilaisia teemavaihtoehtoja; asiantuntija- ja tiedeviestintä; digitaalisuus ja mediat; kielellinen ja kulttuurinen vuorovaikutus.

Suomen kielen opinnoissa voi suuntautua esimerkiksi asiantuntija- ja työelämäviestintään tai suomi toisena ja vieraana kielenä -opetukseen.

Opintojen rakenne

Maisteriohjelma koostuu tutkinto-ohjelman syventävistä opinnoista (80 op) sekä vapaasti valittavista opinnoista (40 op). Syventävissä opinnoissa on opintosuuntakohtaisia (eli kielikohtaisia) opintoja, tutkinto-ohjelman yhteisiä opintoja sekä tutkielmaopintoja.

Uramahdollisuudet

Kielten tutkinto-ohjelman opinnot kehittävät viestintä-, yhteistyö- ja projektinhallintataitoja, kykyä analysoida kompleksisia kielellisiä ja kulttuurisia ilmiöitä sekä taitoa hakea, tuottaa ja hyödyntää asiantuntijatietoa. Nämä taidot antavat erinomaiset valmiudet toimia monenlaisissa akateemista tutkintoa vaativissa tehtävissä yhteiskunnan eri aloilla. Tutkinto-ohjelmasta valmistuneet sijoittuvat opetustehtäviin eri kouluasteille sekä erilaisiin viestintä-, johto-, hallinto- ja tutkimustehtäviin esimerkiksi liike-elämän ja julkisen hallinnon palvelukseen. Filosofian maisterin tutkinnon suorittanut hallitsee valitsemansa erikoistumisalat, ja hänellä on valmiudet tieteellisen tutkimuksen tekemiseen sekä jatko-opintokelpoisuus.

Suomen kielen maisterit työskentelevät monipuolisissa opetus-, tutkimus- sekä kieli- ja viestintäammattilaisen tehtävissä oppilaitoksissa, yrityksissä, järjestöissä ja julkisessa hallinnossa.

Kansainvälistyminen

Kielten maisteriohjelman opiskelijana pääset kehittämään kansainvälistä osaamistasi ja kokemustasi monella eri tavalla. Opit tuntemaan opintosuuntasi kieli- ja kulttuurialueen erityispiirteitä sekä ymmärtämään, miten kieli, kulttuuri ja yhteiskuntaolot vaikuttavat toisiinsa. Voit suorittaa kansainvälistymisopintoja myös mm. opiskelijavaihdossa tiedekunnan lukuisissa vaihtokohteissa, toimimalla kv-tuutorina tai hakeutumalla harjoitteluun ulkomaille.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa

Yliopistomme opiskelijana sinulla on mahdollisuus valita kursseja myös Tampereen ammattikorkeakoulun tarjonnasta. Tämän ristiinopiskelun kautta voit osallistua kursseille, yhteisiin projekteihin ja rakentaa yksilöllistä osaamistasi. 

Ristiinopiskelun ajatus on auttaa opiskelijoitamme rakentamaan joustavia ja yksilöllisiä opintopolkuja. Tampereen korkeakouluyhteisössä läsnä olevana tutkinto-opiskelijana voit näin hankkia lisää osaamista myös toisesta korkeakoulusta.
 

Tutkimuksen painopisteet

Tutkinto-ohjelman opetus kytkeytyy tiiviisti kielen ja kulttuurin tutkimukseen. Tutkimusta tehdään mm. puhutun ja kirjoitetun kielen variaatiosta, tekstien ja keskusteluiden tehtävistä ja muotoutumisesta yhteiskunnan eri alueilla, kielen käytöstä ja kehityksestä, nyky-yhteiskunnan ja nykykulttuurin eri ilmiöistä, kääntämisestä ja tulkkauksesta yhteiskunnallisina käytänteinä.

Jatko-opintomahdollisuudet

Maisterin tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden kielentutkimuksen alalla.

Alta löydät tähän koulutukseen liittyvät hakuväylät ja valintaperusteet. Perehdythän sinulle soveltuvan hakukohteen valintaperusteisiin huolellisesti ennen hakemista. Mikäli sinulla on kysyttävää, voit ottaa yhteyttä Tampereen yliopiston hakijapalveluihin.

Hae yhteishaussa
Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2019
Yhteishaun hakuaika II 20.3.-3.4.2019 klo 15.00
  • Haku soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittaneille

Hakukelpoisuusvaatimukset

Suoraan ylempään korkeakoulututkintoon ovat hakukelpoisia hakijat, jotka ovat suorittaneet soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon (kandidaatin tutkinto tai ammattikorkeakoulututkinto) tai suorittavat sen valintaperusteissa ilmoitettuun ajankohtaan mennessä.

Aloituspaikkamäärä

Kielten maisteriohjelmaan suomen kielen opintosuuntaan otetaan pelkästään ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan 0-10 opiskelijaa.

Maisterihaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen.

Valintaperusteet

Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös tiedekunnan resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja suomen kielessä tai vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut.

Mikäli alempi korkeakoulututkinto (kandidaatin tutkinto tai ammattikorkeakoulututkinto) ei ole valmis hakuajan loppuun mennessä, tutkintotodistus on toimitettava Tampereen yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 12.7.2019.

Hakumenettely

Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja koulutukseen haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Katso lisätietoja yleisistä hakuohjeista

Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtavia koulutuksia. Hakijan on liitettävä hakemukseensa muun muassa todistuksia aiemmin suoritetuista opinnoista. Tarkista liitteitä koskevat ohjeet ennen liitteiden lataamista hakulomakkeelle.

Varasijamenettely

Maisterikoulutuksissa ei yleensä ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi

Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely

Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 28.6.2019. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi.

Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava Tampereen yliopistoon viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.00 mennessä osoitteella Hakijapalvelut, 33014 Tampereen yliopisto. Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen.

Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi.