
Striimaus- ja työelämätaitoja luovien alojen nuorille osaajille
Laajuus
26 opintopistettäToteutusaika
Hakuaika
Hinta
Tiedekunta tai osaamisyksikkö
Koulutusala
Järjestävä yksikkö
Opetustapa
Opintojen taso
Ammatillisella ja digitaalisella osaamisella parempi asema työmarkkinoilla!
Koulutuksen kohderyhmä
Koulutus on suunnattu korkeasti koulutetuille luovien alojen työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille. Koulutus sopii henkilöille, joilla on esimerkiksi media-alan, kuvallisen ilmaisun, esittävän taiteen, musiikin alan, muotoilun tai taideteollisuusalan korkeakoulututkinto ja joilla on tavoitteena luovalle alalle työllistyminen tai oman yrityksen perustaminen.
Koulutus on ensisijaisesti tarkoitettu alle 30-vuotiaille uusimaalaisille, sillä se on Uudenmaan ELY-keskuksen rahoittama. Voimme kuitenkin ottaa mukaan myös yli 30-vuotiaita ja muualla asuvia, jos koulutuksessa riittää tilaa. Aikaisempaa osaamista striimauksesta, digitaalisesta myynnistä ja markkinoinnista ei tarvita.
Työvoimakoulutus on suunnattu sekä TE-toimiston että kuntakokeilun asiakkaille. Huomaathan, että työnhakusi tulee olla voimassa.
Koulutuksen sisältö
Koulutuksen kokonaislaajuus on 26 op. Koulutus koostuu kolmesta moduulista, joihin voit tutstua tarkemmin pudotusvalikosta.
- Ammatillisen osaamisen vahvistaminen (yht. 10 op)
- Striimauksen perusteet 7 op
- Digitaalinen myynti ja markkinointi 3 op
- Tulevaisuuden työelämätaidot (yht. 6 op)
- Työllistymisen monet mahdollisuudet
- Uraohjaus ja uramuotoilu
- Omat voimavarat käyttöön
- Työharjoittelu (10 op)
- Projektityö
Koulutus toteutetaan pääosin verkossa. Koulutukseen sisältyy 5-7 lähiopetuspäivää Helsingissä.
Kouluttaja
Koulutuksen rahoittaa Uudenmaan ELY-keskus ja järjestää Tampereen ammattikorkeakoulu. Koulutuksen vastuuopettaja on media-alan lehtori, Carolina Pajula, TAMK.

Striimauksen perusteet, 7 op
Näytä
Digitaalisen myynnin ja markkinoinnin opinnot, 3 op
Näytä
Tulevaisuuden työelämätaidot, 6 op
Näytä
Työharjoittelu, 10 op
Näytä
Ota yhteyttä
Kokemuksia aiemmasta koulutuksestamme:
"Aluksi pidin työkkärin tarjoamaa kurssia "turhana cv-pajana", mutta jo kurssin sisältö oli laaja ja kiinnostava. Nyt kurssin käyneenä en kadu hetkeäkään. Se toi työttömänä sisältöä päiviin ja joka päivä uskoin enemmän työllistyväni.
Suurimpia anteja koulutuksesta sain ehdottomasti omien vahvuuksien tunnistamiseen ja niiden korostamiseen. Jo pelkästään työhakemuksiin ja haastatteluihin sain uutta näkökulmaa.
Aloitin koulutuksen aikana yritysjakson Tapahtumateollisuus ry:llä ja teen nykyään heille töitä laskuttaen. Sain paljon lisää itsevarmuutta hakemiseen alan töihin.
Suosittelen kyllä koulutukseen osallistumista, mikäli yhtään tuntuu, että ura ei etene."
– Riia Palmunen


"En suunnitellut päätyväni striimaamaan, mutta olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan", kertoo Anna Haaraoja, joka vastaa koulutuksen striimaus-opetuksesta. Nykyään Anna tekee striimejä ja muuta teknistä tuotantoa mm. yrityksille ja festivaaleille.


Saatat olla kiinnostunut myös:

Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut
Meillä oppiminen on niin hauskaa, että siihen jää koukkuun.