Hyppää pääsisältöön

Sosiaalityön maisteriohjelma

Tampereen yliopisto

Asiantuntijatyötä yhteiskunnallisten kysymysten ja sosiaalisten ongelmien parissa

Oletko kiinnostunut ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnista?

Koulutustyyppi

Maisteri

Tutkintonimike

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Suunniteltu kesto

2 vuotta

Koulutuksen laajuus

120 op

Kaupunki

Tampere

Sosiaalityön koulutuksella on pitkä perinne Tampereen yliopistossa. Joustavat opintopolut yliopiston monitieteisessä, yhteiskuntatieteellisesti orientoituneessa ympäristössä mahdollistavat sujuvasti etenevät opinnot.

Koulutus tarkastelee ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin kysymyksiä, sosiaalisia ongelmatilanteita ja niihin liittyviä muutoksia. Maisteriopinnoissa syvennetään sosiaalityötä ja sen toimintakäytäntöjä koskevaa teoreettista, ammatillista ja tutkimuksellista osaamista. Itsenäisen tutkimusprosessin toteuttaminen antaa opiskelijalle valmiudet tutkimusperustaiseen sosiaalityön kysymysten tarkasteluun ja työelämässä tapahtuva harjoittelu syventää sosiaalityön asiantuntijataitoja.

Oman tutkinto-ohjelman opintojen lisäksi opiskelija voi suunnata osaamistaan kiinnostuksensa mukaan valitsemalla opintoja Tampereen korkeakouluyhteisön laajasta tarjonnasta.

Sosiaalityöstä valmistuneiden maistereiden työllisyystilanne on valtakunnallisesti erinomainen. Valmistuneet sijoittuvat monipuolisesti valtion, kuntien, järjestöjen ja yksityisen sektorin palvelukseen, esimerkiksi lastensuojelun, aikuissosiaalityön, terveydenhuollon ja kuntoutuksen tehtäviin. Sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa suoritettu maisterin tutkinto antaa lainsäädännön mukaisen pätevyyden sosiaalityöntekijän tehtäviin.

Sosiaalityöntekijä on laillistettu sosiaalihuollon ammatti, jonka harjoittamiseen oikeuden myöntää Valvira. Sosiaalityön koulutus on sosiaalialan ainoa yliopistollinen tutkinto.