Hyppää pääsisältöön
Tutkinto-ohjelma antaa sinulle valmiudet sosiaalityön ja palveluohjauksen vaativiin asiantuntijatehtäviin.

Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma

Tampereen ammattikorkeakoulu

Sosiaalialan uudistajaksi ja kehittäjäksi

Tutkinto-ohjelma antaa sinulle valmiudet sosiaalityön ja palveluohjauksen vaativiin asiantuntijatehtäviin.

Koulutustyyppi

Ylempi AMK-tutkinto

Tutkintonimike

Sosionomi (ylempi AMK)

Suunniteltu kesto

1,5-2 vuotta

Koulutuksen laajuus

90 op

Kaupunki

Tampere

Opiskelumuoto

Monimuotototeutus

Sosiaalialan erityisasiantuntijan ylemmän tutkinto-ohjelman tavoitteena on kehittää sosiaalialan työkäytäntöjä tuottamalla erityisosaamista sosiaalityön ja palveluohjauksen asiantuntijatehtäviin. Tutkinto-ohjelma antaa sinulle valmiudet tutkimukselliseen kehittämiseen sekä sosiaalialan innovaatiotoimintaan myös kansainvälisissä toimintaympäristöissä. Koulutus on mahdollista suorittaa työn ohessa.  

Opintojen aikana opit uudistamaan ja kehittämään ammatillista asiantuntijuuttasi. Valmistumisesi jälkeen voit sijoittua esimerkiksi vaativiin sosiaalialan asiakastehtäviin, esihenkilötehtäviin, palvelujen suunnittelu- ja johtotehtäviin, palvelujen kehittäjäksi ja koordinaattoriksi. Lisäksi tutkinto antaa valintojesi mukaisesti valmiuksia esim. organisaation strategiseen kehittämiseen sekä henkilöstövoimavarojen ja osaamisen johtamiseen joko Suomessa tai ulkomailla. 

Tutkinto-ohjelma noudattaa korkeakoulututkinnoille asetettuja kansallisia (NQF) ja eurooppalaisia (EQF) tavoitteita. 

Katja Hakkarainen_opiskelijatarina

Ennen sosiaalialan ylemmän tutkinto-ohjelman opintoja työskentelin kotihoidon asiakasohjaajana. Opintojen aikana työtehtäväni vaihtuivat pariinkin kertaan. Pääsin koulutusta vastaaviin työtehtäviin kehittämisen ja esimiestyön pariin.

Merja Sinkkonen_Merja Repo

Kaikki opiskelijamme ovat kiinnostuneita kehittämisestä. Tunnelma oppituntien ja projektien aikana on hämmentävän innovatiivinen ja innostunut.

Eveliina Laine 900 x 600

Palkittu opinnäytetyö asunnottomuuden poluista

Eveliina Laine avaa opinnäytetyönsä "Matka asunnottomuuden polulle ja takaisin: Kokemuksia asunnottomuudesta" taustoja ja tuloksia.

Kaipaatko lisää tietoa?

Lue tarkemmat tiedot tutkinnon sisällöistä, rakenteesta ja valintaperusteista Opintopolusta (linkki yllä ja alla). Koulutuksen sisältöön liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä tutkintovastaava Niina Koskelaan, niina.koskela@tuni.fi. Hakemiseen liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä TAMKin hakijapalveluihin.