Hyppää pääsisältöön
Opiskelijat keskustelevat tietokoneiden äärellä.

Saksa, Kielten koulutus

Tampereen yliopisto

Saksan osaajilla on kysyntää - Deutsch hat Zukunft!

Saksan kielen, kulttuurin, kääntämisen ja tulkkauksen asiantuntijoita tarvitaan erilaisiin tehtäviin Suomessa ja kansainvälisesti.

Koulutustyyppi

Kandidaatti ja maisteri

Tutkintonimike

Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri

Suunniteltu kesto

3 + 2 vuotta

Koulutuksen laajuus

180 op + 120 op

Kaupunki

Tampere

Saksa on puhutuin EU-kieli

Saksankielisen Euroopan ja Suomen suhteet ovat pitkäaikaiset ja tiiviit niin politiikan, kulttuurin kuin tieteenkin alalla. Saksa on Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita, monilla aloilla yhteistyöhankkeita edistetään saksaksi ja saksa on puhutuin EU-kieli.

Äidinkielenään saksaa puhuvia on Euroopassa yli 100 miljoonaa, minkä lisäksi moni puhuu sitä toisena tai vieraana kielenä. Saksa on myös tieteen ja tutkimuksen perinteikäs kieli, jonka osaaminen avaa pääsyn eurooppalaiseen tutkimusmaailmaan ja rikkaaseen kulttuuriperintöön.

 

Kielten koulutuksesta monipuolisiin asiantuntijatehtäviin

Tampereen yliopiston kielten koulutuksesta valmistuu monipuolisia ja laaja-alaisia saksan kielen, kulttuurin, kääntämisen ja tulkkauksen asiantuntijoita. Valmistuneet työllistyvät monipuolisiin tehtäviin Suomessa ja kansainvälisesti.

Saksan osaajia työskentelee esimerkiksi viestinnän tehtävissä, opettajina, kääntäjinä ja tulkkeina. Lisäksi soveltuvia asiantuntijatehtäviä on tarjolla laajasti teknisillä aloilla ja kaupan alalla, hallinnon tehtävissä, viestintä- ja media-aloilla sekä kulttuurin ja matkailun parissa.

Opintoihin kuuluu kieli- ja kulttuurituntemuksen syventäminen saksankielisessä maassa, ja tiedekunta tarjoaa lukuisia vaihtokohteita ulkomaisissa yliopistoissa. Lisäksi Tampereella voit hyödyntää laajasti korkeakouluyhteisön monialaista opetustarjontaa ja räätälöidä itsellesi mielekkään asiantuntijuuden.

 

Kandidaattiopintojen jälkeen kaksi maisteriohjelmavaihtoehtoa

Kielten maisteriohjelmassa (saksan kielen ja kulttuurin opintosuunta) perehdytään monipuolisesti saksan kieleen ja kulttuuriin sekä niiden tutkimukseen ja saksankielisten maiden tuntemukseen. Voit opiskella esimerkiksi asiantuntijaviestintää ja -vuorovaikutusta, talousviestintää, kulttuuria ja kirjallisuutta tai kielen opettamista.

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriohjelmassa voit painottaa opintojasi esimerkiksi erilaisten ammattitekstien kääntämiseen, tulkkausviestintään tai kääntämiseen luovilla aloilla.

Herzlich willkommen!

Tutustu tarkemmin saksan kielen opiskeluun Tampereen yliopistossa

Tenure track -professori Maija Hirvonen kertoo videolla, miksi saksan kieltä kannattaa opiskella.