Rahoituksen osaamiskokonaisuus, 5 - 40 op
Tällä sivulla
Kuvaus
Voit aloittaa opinnot joustavasti lukuvuoden aikana ja jatkaa puuttuvilla opintojaksoilla seuraavana lukuvuonna.
Opintojen toteutus
Opintoihin kuuluu verkko- ja luento-opetusta sekä itsenäistä opiskelua. Opetukseen voi osallistua etänä, sillä luennoista tulee tallenteet kunkin toteutuksen omalle Moodle-alustalle ja osa opintojaksoista on suoritettavissa verkko-opintoina. Huomaathan, että opintojakso KAT.YRVE.232 järjestetään ainoastaan Tampereen yliopiston kampuksella ja tähän opetukseen ei voi osallistua etänä.
Yksi opintojaksoista (KAT.TAL.228) suoritetaan englanniksi.
Osaan opintojaksoista sisältyy sähköinen tentti, joka tulee käydä suorittamassa EXAM-tenttitilassa (lisätietoja alempana).
Opintojaksojen toteutuksilla on omat sisäiset aikataulunsa esimerkiksi opetuksen ja tehtävien palautusten suhteen.
Opintojaksojen suoritusjärjestystä ei ole erikseen määritelty. Jos tarvitset ohjausta opintojen suunnittelun, saat opastusta avoimen yliopiston koulutusasiantuntijoilta. Ota meihin yhteyttä mabavoin.tau [at] tuni.fi
Esitiedot
Ei pakollisia edeltävien opintojen vaatimuksia.
Opintoihin sisältyvät opintojaksot
KAT.LASK.212 Rahoituksen perusteet 5 op
KAT.LASK.230 Rahoituksen jatkokurssi 10 op
KAT.TAL.228 Monetary Economics 5 ects
KAT.YRVE.212 Yritysverotus 5 op
KAT.YRVE.232 Pankkioikeus 5 op
KAT.YRVE.230 Rahoitusoikeus 5 op
KAT.TAL.210 Ekonometria 5 op
Opintojaksot ovat laajuudeltaan 5 op. Poikkeuksena KAT.LASK.230, jonka laajuus on 10 op.
Voit suorittaa kaikki opintojaksot tai vain osan jaksoista. Kokonaismerkinnän saa, kun on suorittanut kokonaisuudesta vähintään 20 opintopistettä (op) ja kun opintoihin on sisällytetty opintojakso KAT.LASK.212 Rahoituksen perusteet 5 op.
Opinnot voi suorittaa yhden lukuvuoden aikana. Halutessasi voit myös jakaa opintojaksoja kahdelle lukuvuodelle: suorittaa osan opintojaksoista lukuvuonna 2025–2026 ja ilmoittautua puuttuviin jaksoihin seuraavana lukuvuonna.
Osaamistavoitteet
Rahoituksen osaamiskokonaisuuden suoritettuaan opiskelija tuntee rahoitusteorian keskeiset osa-alueet. Opiskelija ymmärtää rahoitusmarkkinoiden merkityksen taloudessa yrityksen, sijoittajan ja kansantalouden näkökulmasta. Opiskelija tuntee rahoitusinstrumentteihin ja rahoitusmarkkinoiden toimintaan liittyvien keskeisten säädösten sisällön.
Ilmoittautuminen
Jokaiselle opintojaksolle ilmoittaudutaan erikseen. Ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät kunkin opintojakson kuvauksesta.
Tutustuthan huolella kunkin opintojakson suorittamistapoihin ja aikatauluihin ennen ilmoittautumista.
Lisätietoja opinnoista
Missä sähköinen EXAM-tentti suoritetaan?
Voit suorittaa tentin valitsemanasi ajankohtana erityisessä EXAM-tenttitilassa. Tenttitiloja löytyy yli 20 paikkakunnalta eri puolilta Suomea. Tampereen yliopiston EXAM-tilat ovat Tampereen kampuksilla, Porin yliopistokeskuksessa ja Seinäjoen yliopistokeskuksessa. Tenttiminen on mahdollista myös tenttivierailuna muiden suomalaisten korkeakoulujen EXAM-tiloissa.
Tutustu EXAM-tenttimisen ohjeisiin
Mihin voin hyödyntää tämän osaamiskokonaisuuden opintoja?
Johtamisen ja talouden tiedekunnan osaamiskokonaisuudet (aikaisemmin nimellä teemakokonaisuudet) sisältävät opintoja tiedekunnan aihealueilta yli tutkinto-ohjelma- ja oppiainerajojen. Rahoituksen osaamiskokonaisuudessa on opintojaksoja yrityksen laskentatoimesta, taloustieteestä sekä yritysjuridiikasta ja vero-oikeudesta. Opinnot soveltuvat työelämässä jo oleville osaamisen täydentämiseen ja syventämiseen. Tutkintotavoitteisesti opiskelevat voivat sijoittaa opintokokonaisuuden Tampereen yliopiston tutkintoihin valinnaisten opintojen osioon tutkinto-opiskelijoiksi päästyään.
Opintomaksut ja maksuehdot
Tutustu avoimen yliopiston opintomaksuihin ja maksuehtoihin Näin ilmoittaudut avoimen yliopiston opintoihin -verkkosivulla.
Ota yhteyttä
Voit kysyä avoimen yliopiston tarjonnasta Tampereen yliopiston opintotoimistosta. Ota yhteyttä sähköpostitse avoin.tau@tuni.fi tai puhelimitse 0294 520 881.
Vastaamme puheluihin maanantaista perjantaihin klo 12-14. Tarkista puhelin- ja vastaanottoneuvonnan ajoista mahdolliset poikkeusaikataulut.