
Päätöksenteko, demokratia ja valta EU:ssa, Akvaariotentti
Laajuus
5 opToteutusaika
Hakuaika
Hinta
Kampus
Kaupunki
Tiedekunta tai osaamisyksikkö
Opetuksessa käytettävät kielet
Koodi
Koulutusala
Opetustapa
Opintojen taso
Itsenäisesti suoritettava kirjallisuustentti Exam-tenttinä. Suoritettavissa 31.7.2024 saakka.
Itsenäisesti suoritettavassa EXAM-tentissä opintojakson kirjallisuusvaatimukset tentitään vastaamalla esseemuotoisiin tenttikysymyksiin EXAM-luokkaan varatun tenttiajan puitteissa. Kirjallisuusvaatimukset löytyvät alempaa kohdasta ”Opetusmateriaali”. Jos kirjallisuusvaatimuksissa on keskenään vaihtoehtoisia kirjoja, suoritetaan niitä opintojakson pisteiden mukainen määrä annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos opiskelijan on perustellusta syystä suoritettava opintojakson pistemäärä vain osittain (ns. osasuoritus), on tästä sovittava etukäteen opintojakson vastuuopettajan kanssa. Osasuorituksia koskevista sopimuksista (esimerkiksi aikaisemmin muulla tavoin korvattu kirja) tulee mainita EXAM-tenttiin vastaamisen yhteydessä.
Kevään ilmoittautuminen avoinna 30.4. saakka. Jos suunnittelet tenttiväsi keväällä 2024, ilmoittaudu tähän toteutukseen.
Exam -sähköisen tentin opiskelijan ohjeet.
TUNI EXAM: https://sites.tuni.fi/exam/.
Exam-tenttitilaan pääsemiseksi tarvitset yliopiston kulkuluvan.
Päätöksenteko, demokratia ja valta EU:ssa, 5 op
Näytä
Opiskelija omaa monipuoliset perustiedot Euroopan integraatiosta ja Euroopan unionin päätöksenteosta. Opiskelija ymmärtää integraatiota selittäviä teorioita ja tunnistaa yhdentymisen keskeiset tapahtumat ja kehitysvaiheet toisesta maailmansodasta nykypäivään. Opiskelija osaa arvioida eri jäsenmaiden ja EU:n instituutioiden roolia integraatiossa ja unionin päätöksenteossa sekä unionin demokraattisuutta. Opiskelija kykenee keskustelemaan EU:n ajankohtaisista ja tulevaisuuden haasteista sekä osaa soveltaa tietouttaan unionin toiminnan arvioimiseen.
Euroopan integraation kehitys; integraatioteoriat; EU:n poliittinen järjestelmä; unionin instituutioiden ja jäsenmaiden rooli EU:n päätöksenteossa; euro ja taloudellinen integraatio; demokratiavaje.
Pakolliset esitiedot
- Valtio-opin johdantokurssi, POL.102, 5op
McCormick, Understanding the European Union. 8th Edition, Palgrave Macmillan 2021 (3 op).
Webber, European Disintegration? The Politics of Crisis in the European Union. Palgrave Macmillan 2019. (2 op)
Yleinen asteikko, 0-5
- POL.VO-M20 Valtio-opin aineopintoja, avoin yliopisto-opetus
- YHTOPPIOAY Yhteiskuntaoppi toisena opetettavana aineena, avoin yliopisto-opetus
Lisätietoja avoimen yliopiston tarjonnasta voi kysyä Tampereen yliopiston opintotoimistosta.
Meidät tavoittaa sähköpostitse avoin.tau [at] tuni.fi
Puhelimitse 0294 520 200
Lisätietoa avoimessa opiskelusta verkkosivuillamme
tuni.fi/avoinyliopisto
Hae opintoihin avoimen yliopiston hakupalvelun kautta alla olevin linkein:
Löydät hakuohjeet ja linkin hakupalveluun myös Näin haet avoimen yliopiston opintoihin –sivulta.
Osassa opinnoista vaaditaan edeltäviä opintoja. Esimerkiksi aineopinnoissa voidaan vaatia, että on suorittanut ensin perusopintoja. Opintojaksokohtaisista vaatimuksista kerrotaan aina koulutuksen sivulla Koulutuksen kuvaus -välilehdellä, kohdassa Esitietovaatimukset.
Kun sinut on hyväksytty opintoihin, on sinun ilmoittauduttava opetukseen ja mahdolliseen harjoitusryhmään Sisu-järjestelmässä. Saat tästä tarkemmat ohjeet sähköpostiisi sen jälkeen, kun olet maksanut opintomaksun.
Tutustu maksuehtoihin Näin haet avoimen yliopiston opintoihin -verkkosivulla.