
Motivoiva vuorovaikutus hyvinvoinnin edistämisessä
Motivoivan vuorovaikutuksen taitoja liikkumisen ja terveyden edistämisen ammattilaisille
Opintojen tavoitekesto
Laajuus
3 opintopistettä (op)Hakuaika
Tiedekunta
Opetuksessa käytettävät kielet
Koulutusala
Opetustapa
Opintojen taso
Motivoiva vuorovaikutus hyvinvoinnin edistämisessä -koulutus tarjoaa käytännönläheisen kattauksen vaikuttavia vuorovaikutustekniikoita ja sopivasti motivaatiopsykologista taustatietoa, johon nämä tutkimusnäyttöön perustuvat tekniikat nojaavat. Liikkumiseen ja terveellisiin elämäntapoihin kannustaminen on usein haasteellista ja hyvä vuorovaikutus voi olla ratkaiseva onnistumistekijä. Siksi omia vuorovaikutustaitojaan voi ja kannattaa kehittää.
Koulutus on erittäin pidetty, tutkimustietoon perustuva ja käytännönläheinen motivoivan vuorovaikutuksen koulutus. Aiemmin toteutettujen koulutusten palautteet ovatkin olleet erittäin positiivisia:
- Loppukyselyyn vastanneista (N=165) 97,6 % piti koulutuksesta ja 96,4 % suosittelisi sitä kollegalle.
- Vastaajista 88,5 % näki, että tämän koulutuksen avulla voidaan osaltaan edistää vähän liikkuvien suomalaisten liikkumista.
- Lisäksi, 96,9 % loppukyselyn vastaajista koki saaneensa koulutuksesta uutta tietoa motivoivasta vuorovaikutuksesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.
Mitä opin, jos osallistun?
- Konkreettisia vuorovaikutustekniikoita, joilla dialogia avataan ja motivaation herääminen tehdään mahdolliseksi
- Taustatietoa motivaatiosta ja tottumuksista
- Menetelmän, jolla omia vuorovaikutustottumuksiaan voi muokata
- Keinoja hallita hankalia vuorovaikutustilanteita
Koulutuksessa opiskelu
Koulutus sisältää
- kuusi etäkoulutuskertaa Zoomissa (6 x 2h 15min), joissa on keskustelua, harjoittelua ja miniluentoja,
- ohjattua omaharjoittelua omassa arjessa ja
- vertaisryhmän oppimista tukemaan.
Koulutus koostuu
- kuudesta videovälitteisestä, aktiivisesta Zoom-tapaamisesta (6 x 2h 15min), joissa lyhyitä luentoja, harjoituksia, pienryhmä- ja parikeskusteluja
- harjoitustehtävistä tapaamisten välillä
- pienryhmätapaamisista ja -tehtävistä tapaamisten välillä
- itsenäisestä opiskelusta työkirjan ja muun oheismateriaalin avulla
Koulutuksessa käsiteltävät teemat ja aiheet:
- Keskeinen motivaatiopsykologinen taustoitus motivaatioon ja vuorovaikutuksen merkitykseen motivaation heräämiselle.
- Tutkimusnäyttöön perustuvat motivoivat vuorovaikutustekniikat (9) ja niiden soveltaminen liikunnan ja terveyden edistämistyössä.
- Omaan vuorovaikutukseen vaikuttavat tekijät haastavat tilanteet.
- Tottumusteoreettinen taustoitus ja menetelmä oman vuorovaikutuksen kehittämiseen.
Koulutuksen jälkeen jokainen osallistuja
- osaa hyödyntää tietoa motivaatiosta ja psykologisista perustarpeista käytännön (työ)tilanteissa.
- osaa hyödyntää tietoa motivoivasta vuorovaikutuksesta sekä siihen vaikuttavista tekijöistä käytännön (työ)tilanteissa.
- tuntee useita konkreettisia vuorovaikutustekniikoita (9) ja osaa hyödyntää niitä oman vuorovaikutuksen kehittämiseen.
- osaa arvioida omaa vuorovaikutustapaansa ja siihen vaikuttavia tekijöitä.
- osaa muokata omia vuorovaikutustottumuksiaan suunnitelmallisesti.
Kohderyhmä
Motivoiva vuorovaikutus hyvinvoinnin edistämisessä -koulutus on tällä hetkellä tarjolla organisaatioille räätälöitynä.
Koulutus on suunnattu kaikille niille kasvokkaista asiakastyötä tekeville ammattilaisille, jotka osana työtään pyrkivät lisäämään ihmisten liikkumista. Heitä voivat olla
- liikunnanohjaajat ja -opettajat
- fysioterapeutit
- terveyden- ja sairaanhoitajat
- lääkärit
- työterveyden parissa toimivat.
Koulutus soveltuu niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla työskenteleville asiantuntijoille ympäri Suomea. Koulutus soveltuu myös niille, jotka ovat käyneet aiemmin motivoivan haastattelun kurssin tai muita vuorovaikutuskursseja, mutta koulutukseen osallistumisella ei ole pohjatietovaatimuksia.
Koulutuksen saamia palautteita
Voin lämmöllä suositella koulutusta kaikille liikuntaneuvontaa tekeville ja muillekin liikunta- ja terveysalan ammattilaisille.
Koulutus oli yksi parhaista, joissa olen työelämäni aikana ollut.
Hyvä ajatuksia herättävä koulutus, josta saa paljon lisäoppia käytännön työn tehostamiseksi ja parantamiseksi. Näitä voi soveltaa kaikenlaisiin asiakkaisiin, ei vain liikunnan lisäämistä tai motivoimista tarvitseviin.
Kurssilta saadut opit ovat yksi tämän ammatin [fysioterapeutti] kulmakivistä - miten saada ihminen motivoitumaan huolehtimaan itsestään?
Pitäisi olla kaikille opettajille pakollinen osio työn kehittämisessä!
Kysy minulta lisää
Marjukka Kuutti
asiakkuuspäällikkö
Marjukka Kuutti