Hyppää pääsisältöön

Media, kulttuuri ja yhteiskunta -maisteriohjelma

Tampereen yliopisto

Muuttuvan mediaympäristön asiantuntijaksi

Itsestäänselvyyksien haastamista ja oivaltavaa ajattelua.

Koulutustyyppi

Maisteri

Tutkintonimike

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Suunniteltu kesto

2 vuotta

Koulutuksen laajuus

120 op

Kaupunki

Tampere

Media, kulttuuri ja yhteiskunta -maisteriohjelmasta valmistuu muuttuvan mediaympäristön asiantuntijoita. He voivat sijoittua monenlaisiin tutkimus-, suunnittelu-, koordinointi-, kehittämis- ja koulutustehtäviin julkisella sektorilla, media- ja kulttuurialan yrityksissä ja organisaatioissa, kansalaisjärjestöissä sekä mediakasvatuksen kentillä.

Älyllinen uteliaisuus, oivaltava ajattelu, itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen ja halu pureutua mutkikkaiden yhteiskunnallisten ongelmien taustoihin ovat maisteriohjelman lähtökohtia. Koulutuksen läpäisevät tutkimuksellinen ote ja tieteidenvälinen orientaatio. Opetus rakentaa taitoja ymmärtää ja eritellä mediailmiöiden ominaispiirteitä ja teknologisoituvan arjen eri puolia sekä niiden kytkeytymistä taloudellisiin ja poliittisiin kehityskulkuihin ja valtasuhteisiin. Aiheita lähestytään monesta suunnasta, ja koulutuksessa hyödynnetään myös projektimuotoista oppimista.

Koulutus rakentaa työelämän muutoksissa vaadittavaa omaehtoista ja oppivaa osaamista: taitoja sekä etsiä, yhdistellä ja tuottaa tietoa itsenäisesti että soveltaa sitä monipuolisesti; kykyä jäsentää mutkikkaita prosesseja ja toimia luovasti tiimeissä.

Opinnot antavat vahvat valmiudet tieteellisiin jatko-opintoihin.