Hyppää pääsisältöön

Liiketalouden tutkinto-ohjelma

Tampereen ammattikorkeakoulu

Liike-elämän taitajaksi

Liiketalouden tutkinto-ohjelman käytyäsi sinulla on perustiedot ja -taidot liiketalouden alalta. Lisäksi saat ensimmäisen opintovuoden jälkeen laajemman ja syvemmän osaamisen suuntautumisesta riippuen joko myynnistä ja markkinoinnista, taloushallinnosta tai HR- ja esihenkilötyöstä. (Suuntautumisvaihtoehdoista poistettu juridiikka, päivitetty 25.1.2024)

Koulutustyyppi

AMK-tutkinto

Tutkintonimike

Tradenomi (AMK)

Suunniteltu kesto

3,5 vuotta

Koulutuksen laajuus

210 op

Kaupunki

Tampere

Opiskelumuoto

Päivätoteutus

Opintojen aikana liiketalouden perusasiat ja uudistuvat toimintaympäristöt tulevat sinulle tutuiksi. Pääset syventämään osaamistasi käytännön projektien, tapahtumien ja harjoittelun kautta. Ryhmissä työskenteleminen on keskeinen osa opintoja.

Pedagogisesti osaavat opettajat ovat lähellä opiskelijoita. Opiskelu tapahtuu tiiviissä yhteistyössä käytännön liike-elämän kanssa. Substanssiosaaminen ja metataidot kulkevat opiskelun ajan käsi kädessä.

Kansainvälisyys on osa opintoja. Opintojen aikana voit lähteä vaihtoon ulkomaille tai suorittaa harjoittelun siellä. Tässä auttavat TAMKin tarjoamat monipuoliset kieliopinnot ja kattava ulkomainen korkeakouluverkosto.

Valmistumisen jälkeen voit toimia monipuolisissa asiantuntija- tai esihenkilötehtävissä. Myös kansainväliset työtehtävät ja yrittäjyys ovat mahdollisia. Opintojen aikana tapahtunut suuntautuminen antaa sinulle oivan lähtökohdan ja vahvan perustan oman urapolun toteuttamiseen.

Opiskelu kannattaa aina, siitä saa paitsi uutta tietoa ja osaamista, myös uusia näkökulmia ja verkostoitumista. Tradenomin opinnot antavat hyvän perustan liike-elämässä toimimiseen, ja parhaiten se toimii työkokemukseen yhdistettynä.

Suosittelen ehdottomasti, sillä alalla on paljon erilaisia töitä ja palkka on hyvä. Tradenomin tutkinto ei rajaa tulevaa työnkuvaa kovin tiukasti, vaan antaa todella vahvan osaamispohjan monenlaisiin tehtäviin.

Liiketalouden opinnot ovat hyvin laajat, joten tutkinnolla voi työllistyä monenlaisiin tehtäviin. TAMKissa opetetaan ja opitaan, joten tänne tullessa ei tarvitse vielä osata kaikkea.

Kaipaatko lisää tietoa?

Lue tarkemmat tiedot tutkinnon sisällöistä, rakenteesta ja valintaperusteista Opintopolusta (linkki yllä ja alla). Koulutuksen sisältöön liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä lehtori Minna Wilskaan (minna.wilska(at)tuni.fi). Hakemiseen liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä TAMKin hakijapalveluihin.