Hyppää pääsisältöön
Neljä henkilöä istuu ulkona pöydän ääressä

Avoin yliopisto-opetus - mitä ja kenelle?

Olemme koonneet tälle sivulle muutamia perustietoja liittyen avoimessa yliopistossa opiskeluun.

Mitä avoimessa yliopisto-opetuksessa voi opiskella?

  • Avoimena yliopisto-opetuksena voi opiskella Tampereen yliopiston opetussuunnitelmiin sisältyviä opintoja eli yliopistotutkintojen osia. Tarkemmat tiedot opinnoista löydät koulutustarjonnassamme.
  • Opinnot ovat pääosin maksullisia ja opintomaksu on 15 euroa per opintopiste.
  • Suurin valikoima haussa olevia opintoja on syksyisin, mutta tarjolla on runsaasti vaihtoehtoja myös ympäri vuoden. Lisätietoa avoimeen yliopisto-opetukseen hakemisesta ja opintomaksuista Näin haet avoimen yliopiston opintoihin -sivuillamme.
  • Yksittäisillä opintojaksoilla (kursseilla) voi olla useita rinnakkaisia toteutuksia eli vaihtoehtoisia suoritustapoja, joista kerrotaan tarkemmin sivulla kohdassa Miten opinnot toteutetaan?
  • Useista opintojaksoista koostuvaa kokonaisuutta kutsutaan opintokokonaisuudeksi (esim. perusopinnot, aineopinnot).
  • Yliopistossa opintojen mitoitukseen käytetään opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työtä. Opintojaksot pisteytetään niiden edellyttämän työmäärän mukaan.
  • Avoimessa yliopisto-opetuksessa suoritetut opinnot tallennetaan yliopiston opintorekisteriin.
  • Opinnot voi sisällyttää osaksi omia opintoja, mikäli jatkaa tutkinto-opiskelijana Tampereen yliopistossa.

Tutustu myös Avoimet korkeakouluopinnot -sivuihimme, johon koottu yhteistä tietoa avoimeen yliopisto-opetukseen ja avoimeen AMKiin liittyen.

Kuka voi opiskella avoimessa?

  • Avoin yliopisto on mahdollisuus kaikille, jotka ovat kiinnostuneita opiskelemaan yliopisto-opintoja.
  • Opinnot sopivat niin omaa alaansa etsiville, tutkinto-opintoihin tähtääville kuin niillekin, jotka haluavat vahvistaa ammatillista osaamistaan tai muuten kehittää itsensään.
  • Avoimessa yliopistossa ei ole pohjakoulutusvaatimuksia, mutta osassa opinnoista vaaditaan edeltäviä opintoja. Näistä kerrotaan kyseisten koulutusten esitietovaatimuksissa.
  • Avoimessa yliopistossa opiskelu ei vaikuta hakijan ensikertalaisuuteen korkeakoulujen yhteishaussa.
  • Avoimeen yliopisto-opetukseen ei ole mahdollisuutta saada opintotukea, mutta opintoihin voi saada aikuiskoulutustukea, mikäli tuen ehdot muuten täyttyvät. Lisätietoja Työllisyysrahaston verkkosivuilla.
  • Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelija (ml. jatko-opiskelija): tutustu ohjeisiin intrassa.

Tutustu vaihtoehtoihin eri kohderyhmille myös Avoimet korkeakouluopinnot -sivuillamme.

Miten opinnot toteutetaan?

  • Opinnot järjestetään pääosin yhteistoteutuksina samoissa ryhmissä Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoiden kanssa.
  • Samalla opintojaksolla voi olla useita eri toteutuksia. Vaihtoehtoina voi olla lähiopetus, itsenäiset opinnot, monimuoto- tai verkko-opinnot.
  • Itsenäiset opinnot tarkoittavat tyypillisesti toteutusta, jossa opintojakso suoritetaan itsenäisesti opiskellen tenttimällä, esseillä tai muilla kirjallisilla töillä. Verkko-opinnot toteutetaan pääosin verkko-opiskeluympäristössä. Osa verkko-opinnoista  suoritetaan tenttimällä. Niin itsenäisten opintojen, monimuoto- kuin verkko-opintojenkin tentit saattavat edellyttää osallistumista tenttiin joko Tampereella, Seinäjoella tai Porissa.
  • Perinteisten, ns. paperitenttien, lisäksi pääosa tenteistä suoritetaan sähköisenä Exam-tenttinä. Koulutustarjonnassa koulutuksen toteutustapana saattaa lukea akvaariotentti. Sähköiset Exam-tentit suoritetaan itse varattavassa Exam-tenttitilassa, joita on avoimen yliopiston opiskelijoille käytettävissä Tampereella, Seinäjoella ja Porissa.
  • Löydät suoritustavan klikkaamalla koulutustarjonnastamme hakemasi opintojakson auki. Suoritustapa löytyy välilehdeltä: Koulutuksen kuvaus.
  • Opetusta järjestetään sekä päivisin että iltaisin, joskus myös viikonloppuisin. Opetustavasta ja opettajasta riippuen lähiopetus saatetaan myös tallentaa, jolloin se on katsottavissa tallenteena myöhemminkin.
  • Tiedon toteutuksen alkamisesta ja toteutusaikataulun (mukaan lukien lähiopetuksen aikataulut) löydät koulutustiedoista välilehdeltä Koulutuksen kuvaus. Yliopisto ei lähetä erillistä ilmoitusta siitä, milloin kurssit alkavat.
  • Tietoa opiskeluun liittyvistä käytännöistä on koottu Opiskelu avoimessa yliopistossa -sivulle. Opiskelukäytäntöihin ja -ohjeisiin on hyvä tutustua heti, kun on saanut tiedon opiskeluoikeudesta. Tuota kautta löydät mm. tärkeää tietoa käyttäjätunnuksen ja sähköpostin aktivoinnista.

Yhteystiedot

Kaipaatko neuvontaa ja ohjausta avoimessa yliopistossa opiskeluun liittyen? Opintotoimistossa neuvotaan avoimen yliopisto-opetuksen tarjontaan ja hakuun liittyvissä asioissa. Opintoihin liittyviin tarkempiin toteutustietoihin ja sisällöllisiin kysymyksiin osaavat vastata opintojen organisointia hoitavat asiantuntijat. Tarvittaessa sinut ohjataan eteenpäin oikealle taholle. Otathan rohkeasti yhteyttä, kun sinulla on kysyttävää opintoihin tai niihin hakeutumiseen liittyen. Ota yhteyttä sähköpostitse avoin.tau@tuni.fi puhelimitse 0294 520 200.