TAOK
Ammatillinen opettajankoulutus

Ammatillinen opettajankoulutus

Opetusalan ammattilaiseksi

Oletko oman alasi ammattilainen ja kiinnostunut työskentelystä ihmisten kanssa? Haluatko olla vaikuttamassa tulevaisuuden koulutukseen ja työelämään? Ammatillisena opettajana ohjaat sekä nuorten että aikuisten kasvamista alasi ammattilaisiksi. 

Ammatillinen opettajankoulutus sopii jo opetustehtävissä työskenteleville tai uutta uraa suunnitteleville. Koulutus on suunnattu erityisesti ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajille. Se antaa opettajan pedagogisen kelpoisuuden myös muiden oppilaitosten opettajien tehtäviin. Voit koulutus- ja työkokemustaustasi mukaan opettaa ammatillisia tai yhteisiä opintoja eri oppilaitoksissa. Lisäksi koulutus antaa valmiudet toimia esimerkiksi koulutusviennin parissa, erilaisissa ohjaustehtävissä, henkilöstön kehittäjänä tai koulutusyrittäjänä.

Opettajankoulutuksessa sovellat tutkimukseen perustuvia osallistavan pedagogiikan toimintatapoja ja tutkivan oppimisen periaatteita. Saat uusia ideoita ja monipuolisia toimintamalleja oman työsi kehittämiseen.

Koulutuksen laajuus on 60 opintopistettä. Opintojen kesto on keskimäärin 1,5 vuotta, ja se määräytyy henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaan.

Koulutusta järjestetään Tampereella, Lappeenrannassa, Porissa ja Seinäjoella. Tarjolla on myös verkko-opiskeluryhmä sekä Tampereella ja verkossa kokoontuva englanninkielinen ryhmä.

Lue Maaritin opiskelijatarina: "Matkani opettajuuden maailmaan"

Opintojen laajuus

60 op

Haku alkaa

Hae viimeistään

Sisältö

Ammatillinen opettajankoulutus tukee kehittymistä oppimisen ohjaajana ja kasvattajana sekä toimimista työyhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä.

Opettajankoulutuksen tavoitteet on jaettu viiteen ydinosaamisalueeseen:

  • opetus- ja ohjaamisosaaminen
  • arviointiosaaminen
  • kulttuuriosaaminen
  • hyvinvointiosaaminen
  • kumppanuusosaaminen.

Koulutus on laajuudeltaan 60 opintopistettä ja se sisältää:

  • ammattipedagogisia opintoja
  • opettajaharjoittelua
  • kasvatustieteen opintoja
  • valinnaisia pedagogisia opintoja.

Koulutus koostuu kolmesta laajasta opintokokonaisuudesta:

  • kohti monimuotoisia oppimisympäristöjä
  • kohti ohjauksellista opettajuutta
  • kohti monialaista yhteistoimintaa.

Tutustu opetussuunnitelmaan.

Ohjelma

Opettajankoulutuksen aloituspäivät:

  • Tampereen ryhmät ja verkko-opiskeluryhmä: 22. - 23.8.2019
  • Alueryhmät (Lappeenranta, Pori ja Seinäjoki): 28. - 29.8.2019.

Opetusjärjestelyt

Ammatillisessa opettajankoulutuksessa opiskelet ryhmänopettajasi ohjauksessa monimuotoisesti työn ohessa tietoverkkoja käyttäen. Pienryhmissä voit vaihtaa kokemuksia muiden opettajaopiskelijoiden kanssa. Tukenasi on myös oma ohjaava opettaja, jolta saat apua ja neuvoja opetus- ja ohjaamisharjoittelusi aikana.

Koulutuksen lähtökohtana on osallistava pedagogiikka, joka mahdollistaa monenlaisten pedagogisten mallien ja menetelmien käyttämisen. Opinnoissa korostuu opettajaopiskelijan mahdollisuus vaikuttaa oman opiskelun suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Opettajaopinnot ovat:

  • lähiopiskelua
  • työskentelyä verkossa
  • itsenäistä työskentelyä
  • pienryhmätyöskentelyä sekä lähipäivinä että ryhmän itse sopimina aikoina
  • opettajaharjoittelua (oppimisympäristöihin, toimintakulttuureihin ja verkostoihin tutustumista sekä opettajana toimimista).

Opintojen kestoon vaikuttavat sekä omat tavoitteesi että aiempi osaamisesi. Ryhmänopettaja ohjaa sinua opiskelusuunnitelman tekemisessä opintojen alkuvaiheessa.

Tarkempaa tietoa opiskelumuodoista löydät hakuohjeiden yhteydestä.

Lisätietoa

Lisätietoja:

Erikoissuunnittelija Heidi Lehtonen
heidi.lehtonen(at)tamk.fi

p. 040 837 5542

Hakuasiat: taok(at)tamk.fi p. 03 245 2054
 

Näin haet

Vuoden 2019 opiskelijavalinnat on tehty

Ammatilliseen opettajankoulutukseen valittiin 255 uutta opiskelijaa. Alimmat valintaan oikeuttavat pistemäärät näet täältä. Valintojen tuloksista on ilmoitettu sähköpostilla kaikille hakijoille.

Ohjeita uusille opiskelijoille

Hakuaika

Seuraava hakuaika ammatilliseen opettajankoulutukseen on 8.–29.1.2019.

Koulutukseen haetaan hakuaikana opintopolku.fi-sivustolta löytyvällä hakulomakkeella. Jos et pysty hakemaan sähköisellä lomakkeella, ota yhteyttä opettajakorkeakouluun.

Hakukelpoisuus

Voit hakea ammatilliseen opettajankoulutukseen, jos sinulla on sellainen koulutus ja työkokemus, joka vaaditaan ammattikorkeakoulun tai ammatillisen koulutuksen opettajan toimeen (laki 932/2014, 25 §).

Pääsääntöisesti kelpoisuusvaatimusasetuksissa edellytetään: 

  • soveltuva korkeakoulututkinto
  • ammatillisten opintojen opettajilla vähintään 3 vuoden pituinen työkokemus tehtävää vastaavalla alalla (joissakin tapauksissa 5 vuoden kokemus).

Löydät kelpoisuusvaatimukset tarkemmin asetuksista:

Lisätietoa hakemisesta

taok@tamk.fi p. 03 2452 054

Hakuinfot netissä:

  • maanantaina 14.1.2019 klo 17–18.30
  • keskiviikkona 23.1.2019 klo 17–18.30

Infot pidetään osoitteessa https://connect.funet.fi/tamk-taok, yhteys avataan noin 15 minuuttia ennen infon alkua.

Usein kysytyt kysymykset

K: Missä voin opettaa ammatillisen opettajankoulutuksen suoritettuani?
V: Ammatillinen opettajankoulutus antaa pedagogisen kelpoisuuden kaikille koulutusasteille, mutta ota huomioon, että eri oppilaitokset edellyttävät opettajalta erilaista koulutuspohjaa ja työkokemusta. Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa ammatillisten tutkinnon osien opettajilta edellytetään pääsääntöisesti soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja oman alan työkokemusta. Peruskoulussa ja lukiossa taas edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa.

K: Saan tutkintoni valmiiksi keväällä hyvissä ajoin ennen opintojen alkua. Olenko hakukelpoinen?
V: Et valitettavasti ole. Hakukelpoisuuden tulee täyttyä hakuajan päättymiseen mennessä sekä tutkinnon että työkokemuksen osalta.

K: Olen sairaanhoitaja. Voinko hakea opettajankoulutukseen?
V: Jos olet suorittanut sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon ja sinulla on vähintään viisi vuotta tutkintoasi vastaavaa työkokemusta, olet hakukelpoinen. Jos olet suorittanut sosiaali- ja terveysalan ylemmän korkeakoulututkinnon, kolmen vuoden työkokemus on riittävä. Jos olet suorittanut opistoasteen tutkinnon, et valitettavasti ole hakukelpoinen.

K: Voinko tulla valituksi, jos minulla ei ole opetuskokemusta enkä toimi hakuaikana opettajana?
V: Voit. Opetuskokemuksesta saa hakupisteitä, mutta tämä on vain osa pisteytyksestä. Hakukelpoisuuden tuottavan tutkinnon mukainen koulutusala määrittää valintaryhmäsi. Pisteitäsi verrataan samassa valintaryhmässä olevien muiden hakijoiden pisteisiin, ja valinta perustuu kokonaispistemäärään.

K: Suomi ei ole äidinkieleni. Voinko silti hakea opettajankoulutukseen? 
V: Voit hakea opettajankoulutukseen, vaikka äidinkielesi olisi jokin muu kieli kuin suomi. Suomen kielen taitosi täytyy kuitenkin olla riittävä, jotta pystyt opiskelemaan suomen kielellä. 

K: Täytyykö työkokemuksen olla tehtynä yhtäjaksoisesti vai huomioidaanko esimerkiksi kesä- ja viikonlopputyöt?
V: Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista. Osa-aikaisten ja lyhytkestoisten työsuhteiden laskennassa käytetään seuraavaa kaavaa: 150 h = 1 kk, 11 kk = 1 vuosi. Työtodistuksista on käytävä ilmi tuntimäärät ja ajanjaksot, jolloin työtä on tehty.

K: Lasketaanko opiskeluaikana tehty työ mukaan työkokemukseen?
V: Kyllä lasketaan, lukuun ottamatta työharjoittelua, joka on osa tutkintoa, jolla haet.

K: Voiko varusmiespalveluksen laskea ammatilliseksi työkokemukseksi? 
V: Pääsääntöisesti ei, mutta jos esim. lääkäri on varusmiespalveluksessa ollessaan toiminut varuskunnassa lääkärin tehtävissä tai restonomi huolehtinut muonituksesta, niin tällöin kyllä.

K: Pitääkö työkokemus olla hankittuna tutkinnon jälkeen?
V: Ei tarvitse.

K: Miksi yo-tutkinnosta ei saa pisteitä? 
V: Vain ammatillisista tutkinnoista ja korkeakoulututkinnoista annetaan pisteitä, koska koulutamme opettajia nimenomaan ammatilliseen koulutukseen.

K: Mikä merkitys valitulla opiskelumuodolla on valintaan? 
V: Opiskelumuodolla ei ole merkitystä valinnan kannalta, vaan valinta tehdään koulutusalakohtaisista valintaryhmistä. Englanninkielinen opiskelumuoto on oma valintaryhmänsä.

K: Minut valittiin toissijaisen hakutoiveeni opettajakorkeakouluun, voinko kuitenkin jäädä odottamaan peruutuspaikkaa ensisijaisen hakutoiveeni opettajakorkeakoulusta?
V: Et valitettavasti. Varasijalta voidaan valita vain hakija, joka ei saanut opiskelupaikkaa kummastakaan opettajakorkeakoulusta.

K: En saanut opiskelupaikkaa. Täytyykö minun itse ottaa yhteyttä ja kysellä peruutuspaikkaa opettajakorkeakoulusta?
V: Ei tarvitse. Opettajakorkeakoulu ottaa yhteyttä pistejärjestyksessä seuraavaan hakijaan, jos opiskelupaikka vapautuu.

K: Paljonko koulutus maksaa?
V: Koulutus on valtion rahoittamaa, eli se on opiskelijalle maksutonta. Opiskelija vastaa itse mahdollisista matka-, ruoka- ja oppimateriaalikustannuksistaan.

Valinta

Valintamenettely

Valintamenettely on samanlainen kaikissa opettajakorkeakouluissa. Valinta toteutetaan hakulomakkeen perusteella. Ensin tarkistetaan hakijoiden hakukelpoisuus, ja sen jälkeen pisteytetään hakukelpoisten hakemukset. Valintakoetta ei ole.

Valintaperusteet lyhyesti.

Löydät tarkemmat valintaperusteet Opintopolusta.

Opiskelumuodot

  • monimuotoinen opiskelu Tampereella perjantaisin
  • monimuotoinen opiskelu Tampereella perjantai-iltapäivisin ja lauantaisin
  • monimuotoinen opiskelu Lappeenrannassa keskiviikkoisin
  • monimuotoinen opiskelu Porissa keskiviikkoisin
  • monimuotoinen opiskelu Seinäjoella keskiviikkoisin
  • verkko-opiskelu keskiviikkoisin

Ammatillisen opettajankoulutuksen laajuus on 60 opintopistettä, mikä tarkoittaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Aika sisältää sekä kontaktipäivät että muun opiskelun.

Kaikissa opiskelumuodoissa on

  • lähiopiskelua
  • työskentelyä verkossa
  • itsenäistä työskentelyä
  • pienryhmätyöskentelyä sekä kontaktipäivinä että ryhmän itse sopimina aikoina
  • opettajaharjoittelua (oppimisympäristöihin, verkostoihin ja toimintakulttuureihin tutustumista sekä opettajana toimimista).

Englanninkielinen ryhmä aloittaa opintonsa toukokuussa. Suomenkieliset ryhmät aloittavat elokuussa. Kaikilla ryhmillä on orientoivia tehtäviä ennen ensimmäistä kontaktipäivää.

Kesällä on mahdollisuus opiskella kasvatustieteen opintoja ja valinnaisia pedagogisia opintoja.

Opintojen kesto määräytyy henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaan. Se on keskimäärin 1,5 vuotta. Opiskeluaikaan vaikuttavat sekä opettajaopiskelijan omat tavoitteet että aiempi osaaminen.

Monimuotoinen opiskelu Tampereella perjantaisin

  • Opinnot alkavat torstaina ja perjantaina 22.–23.8.2019. Sen jälkeen ryhmä kokoontuu perjantaisin klo 9–16 siten, että kontaktipäiviä on 1–2/kk henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaan. Opintokokonaisuus Kehittyvä opettajuus on verkkopainotteisempi kuin muut opintokokonaisuudet.
  • Kasvatustieteen opinnot suoritetaan verkko-opintoina kesällä tai muiden opintojen yhteydessä. Lisäksi koulutukseen kuuluu valinnaisia pedagogisia opintoja, joita on tarjolla sekä verkko-opintoina että lähiopiskeluna.

Monimuotoinen opiskelu Tampereella perjantai-iltapäivisin ja lauantaisin

  • Opinnot alkavat torstaina ja perjantaina 22.–23.8.2019. Sen jälkeen ryhmä kokoontuu perjantai-iltapäivisin (klo 12.30–19) ja lauantaisin (klo 9–16) siten, että tapaamisia on noin kerran kuukaudessa. Opintokokonaisuus Kehittyvä opettajuus on verkkopainotteisempi kuin muut opintokokonaisuudet.
  • Kasvatustieteen opinnot suoritetaan verkko-opintoina kesällä tai muiden opintojen yhteydessä. Lisäksi koulutukseen kuuluu valinnaisia pedagogisia opintoja, joita on tarjolla sekä verkko-opintoina että lähiopiskeluna.

Monimuotoinen opiskelu alueryhmissä: Lappeenrannassa, Porissa tai Seinäjoella keskiviikkoisin

  • Opinnot alkavat keskiviikkona ja torstaina 28.–29.8.2019. Sen jälkeen ryhmä kokoontuu omalla paikkakunnallaan keskiviikkoisin klo 9–16 siten, että kontaktipäiviä on 1–2/kk henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaan. Opintokokonaisuus Kehittyvä opettajuus on verkkopainotteisempi kuin muut opintokokonaisuudet.
  • Kasvatustieteen opinnot suoritetaan verkko-opintoina kesällä tai muiden opintojen yhteydessä. Lisäksi koulutukseen kuuluu valinnaisia pedagogisia opintoja, joita on tarjolla sekä verkko-opintoina että lähiopiskeluna Tampereella.

Verkko-opiskelu keskiviikkoisin

  • Tähän ryhmään voivat hakea henkilöt, joilla on hyvät valmiudet verkkotyöskentelyyn sekä videoneuvotteluun ja muuhun verkkotyöskentelyyn soveltuvat laitteet käytössään (tietokone, toimiva Internet-yhteys, kuulokemikrofoni ja web-kamera)
  • Opinnot alkavat torstaina ja perjantaina 22.–23.8.2019 Tampereella. Sen jälkeen ryhmä kokoontuu verkossa keskiviikkoisin klo 9–16 siten, että verkkokontaktipäiviä on 1–2/kk henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaan.
  • Kasvatustieteen opinnot suoritetaan kesällä tai muiden opintojen yhteydessä. Lisäksi koulutukseen kuuluu valinnaisia pedagogisia opintoja, joita on tarjolla sekä verkko-opintoina että lähiopiskeluna Tampereella.

Valintaryhmät 

Humanistinen ja kasvatusala

17

Kulttuuriala

14

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala

34

Luonnontieteiden ala

8

Tekniikan ja liikenteen ala

79

Luonnonvara- ja ympäristöala

8

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

62

Matkailu-, ravitsemis- ja talousala

8

Muu koulutus

5

Alimmat opiskelupaikkaan oikeuttavat pistemäärät vuonna 2018

KOULUTUSALA

 

Humanistinen ja kasvatusala

15

Kulttuuriala

13

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala

13

Luonnontieteiden ala

4

Tekniikan ja liikenteen ala

0

Luonnonvara- ja ympäristöala

5

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

10

Majoitus-, ravitsemis- ja talousala

6

Muu koulutus

5

Englanninkielinen ryhmä

7

Valintaperusteet muuttuivat vuonna 2018 merkittävästi, joten aiempien vuosien pisterajat eivät ole enää vertailukelpoisia.

Aikataulu

Hakuaika on 8.–29.1.2019. Se päättyy 29.1. klo 15.00. Hakulomake on hakuaikana osoitteessa www.opintopolku.fi.

Opiskelijavalinnat julkistetaan aikaisintaan 3.4.2019 Oma Opintopolku -palvelussa.

Opiskelupaikka on otettava vastaan 17.4.2019 klo 15:een mennessä.