Hyppää pääsisältöön
Projekti

MODIFIRE

Euroopan unionin osarahoittama
Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.2.2025–30.6.2027
KärkialueTekniikka
Kuva: Fire Laboratory of Tampere University

Tampereen yliopiston ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) yhteishankkeessa tavoitteemme on parantaa palosuojattujen ja modifioitujen puutuotteiden palo-ominaisuuksia, kehittää ominaisuuksiin liittyviä testausmenetelmiä sekä laajentaa testausympäristöjä. Hankkeen taustalla on tarve vastata tiukentuviin EU-tason ja kansallisiin paloturvallisuusvaatimuksiin.

Tampereen yliopiston toteuttaman osahankkeen keskiössä ovat erityisesti CLT-rakenteiden (ristiinliimattujen massiivipuurakenteiden) liimasaumojen palonkestävyyden kehittäminen ja modifioitujen puutuotteiden palotestauskapasiteetin laajentaminen.

Tausta

Liimasaumoilla on merkittävä vaikutus CLT-rakenteen (cross-laminated timber) toimintaan ja kestävyyteen tulipalotilanteessa. Liiman on kyettävä palotilanteessa pitämään tuotteen lamellit yhdessä niin, että puuta palon vaikutuksilta suojaava hiiltynyt puukerros ei pääse irtoamaan rakenteesta ennenaikaisesti. Rakennuksen kantava puurunko hiiltyy sitä nopeammin, mitä nopeammin CLT-rakenteessa käytetty liima menettää tartuntansa. Liiman lisäksi saumojen toimintaan vaikuttaa mm. liimausparametrit, kuten levitysmäärä, puristusmenetelmä ja puun käsittely. CLT-elementeissä käytettyjen liimojen toimintaa korkeissa lämpötiloissa voidaan tutkia useilla eri testimenetelmillä. Suomessa ja Euroopassa ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi esitetty selkeää ohjeistusta tai menetelmää CLT-rakenteen liimasaumojen vaatimuksenmukaisuuden arvioitiin. 

Tavoite ja tehtävät

Hankkeella tuotetaan tutkittua tietoa korkean lämpötilan vaikutuksista liimattujen sormijatkosliitosten ja CLT-rakenteiden  liimasaumoihin sekä pyritään arvioimaan, miten eri menetelmät soveltuvat liimasaumojen testaukseen. Työpaketissa toteutetaan liimasaumoille pienen mittakaavan lämmönkestotestejä sekä Eurokoodi-standardin EN 1995-1-2:2025 mukaisia polttokokeita. Pienen mittakaavan testit ovat polttokokeisiin verrattuna huomattavasti nopeampia ja kustannuksiltaan edullisempia. Testeissä verrataan eri liimoilla, liimausparametreilla ja lamellipaksuuksilla valmistettujen näytteiden palokäyttäytymistä sekä liimojen kestävyyttä korkeissa lämpötiloissa. Koetulosten perusteella pyritään löytämään puutuoteteollisuuden TKI-toimintaa tehostava testimenetelmä, jonka avulla voidaan ennustaa laminoitujen puutuotteiden hiiltymiskäyttäytymistä, sekä arvioimaan nopeampien palotestausmenetelmien soveltuvuutta sormijatketun sahatavaran sekä CLT-rakenteen testaukseen.

Tutkimusrahoitus

Euroopan aluekehitysrahasto EAKR

Rahoituslähde

Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama ja tuen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto.

Hankkeen kesto: 1.2.2025 – 30.6.2027

Kokonaisbudjetti: 120 209 €

EU-rahoitus: 96 167 €

Hankkeen rahoitukseen osallistuvat myös Stora Enso Oyj ja Kiilto Oy.