Hyppää pääsisältöön
Projekti

Kohtaamisosaamista hoivakoteihin (KOHO)

Euroopan unionin osarahoittama
Tampereen yliopisto
Projektin kesto1.12.2024–31.5.2027

Kohtaamisosaamista hoivakoteihin KOHO -hankkeen lähtökohtana on hoivapalvelujen tuottajien esiin nostama tarve vahvistaa muistisairaiden ihmisten parissa työskentelemiseen liittyvää osaamista, painottuen erityisesti muistisairaiden ihmisten kohtaamiseen. Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa hoivakotien työntekijöiden ymmärrystä hoivakodista vanhojen ihmisten viimeisenä kotina ja antaa työntekijöille työkaluja ja uusia valmiuksia kohdata muistisairautta sairastavat asukkaat pitkän elämän eläneinä yksilöllisinä persoonina. 

Hankkeen päätavoitteeseen, kohtaamisosaamisen lisäämiseen, pyritään jokaisessa hoivakodissa tapahtuvan yksilöllisen kehittämisen sekä kaikille yhteisten toimintamuotojen kautta. Konkreettiset kehityskohteet valitaan yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Konkreettinen kehitystyö tapahtuu aina yksittäisten hoivakotien tarpeista lähtien, mutta onnistuneet prosessit voidaan ottaa käyttöön myös muissa yksiköissä. 

Hyviksi havaittujen toimintatapojen leviämistä laajemmalle lisätään alueellisilla ja valtakunnallisilla verkkokoulutuksilla. Kehityskohteet ja työmenetelmät räätälöidään yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Hankkeessa toteutetaan hoivakotien tarpeiden mukaista asiantuntijakoulutusta, ryhmäkeskusteluja sekä toiminnallisia työpajoja.

Hankkeen lopputulokset ja kehitetyt hyvät käytännöt ovat kansallisesti suomalaisten hoivapalvelujen tuottajien saatavilla ja hyödynnettävinä. Hankkeen aikana syntynyt kohtaamisosaaminen kootaan Kohtaamisen työkalupakiksi, joka on kaikkien saatavilla Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n verkkosivujen kautta. 

Koska jo hankkeen valmisteluvaiheessa palveluntuottajilta on saatu vahva viesti tarpeesta parantaa henkilöstön osaamista muistisairauksista ja muistisairaiden ihmisten kohtaamisesta, tuotamme hankkeen aikana myös KOHO-passin. KOHO-passi on digitaalinen työkalu, jolla voi testata tietämystään muistisairauksien oireista ja samalla oppia paremmin kohtaamaan muistisairas ihminen.

Tutkimusrahoitus

Euroopan sosiaalirahasto ESR

Projektiin kuuluvat henkilöt

Partnerit

Tampereen ammattikorkeakoulu
Pirkanmaan Muistiyhdistys ry