Puhevammaisten tulkkauspalvelu on osa Kelan tuottamaa vammaisten tulkkauspalvelua, joka on maksuton ja lakisääteinen palvelu. Sen tarkoitus on yksinkertainen mutta perustavanlaatuinen: mahdollistaa ihmiselle oikeus osallistua, asioida, ilmaista itseään sekä tulla ymmärretyksi ja kuulluksi. Puhevammaisten tulkkaus voi tarkoittaa esimerkiksi kuvien, kirjoittamisen, kommunikointilaitteiden, eleiden ja ilmeiden sekä tukiviittomien avulla muodostettujen viestien välittämistä eteenpäin. Tulkki myös auttaa ymmärtämään ja selkeyttämään keskustelukumppanin viestin sisällön.
Kehitysvammaliiton mukaan puhevammaisten ihmisten määräksi Suomessa arvioidaan vähintään 120 000, ja ryhmä on hyvin moninainen: puhevamma voi liittyä esimerkiksi kehitysvammaan, autismikirjoon, cp-vammaan, aivoverenkiertohäiriön tai aivovamman jälkitilaan sekä eteneviin neurologisiin sairauksiin. Tuen tarpeet vaihtelevat paljon sen mukaan, miten puhevamma vaikuttaa puheen tuottamiseen, ymmärtämiseen ja vuorovaikutukseen. Yhteistä on tarve saada tukea tilanteisiin, joissa puhe ei yksin riitä. Kyse ei ole lisäpalvelusta, vaan siitä, mahdollistuuko yhdenvertainen osallistuminen ylipäätään. Verraten arvioituun puhevammaisten määrään, Pirkanmaalla tulkkauspalvelun piirissä olevien määrä jää hyvin pieneksi. Kelan tilastotietokannan mukaan palveluun oikeutettuja oli vuonna 2025 vain noin 200, joista 64 oli palvelun aktiivikäyttäjiä. Palvelu jää siis monelta sen saaneeltakin käyttämättä.
Puhevammaisten tulkkien kokemuksen mukaan palvelua ei tunnisteta riittävästi yhdenvertaisuuden edellytykseksi. Toisaalta asiakkaat tarvitsevat usein toisen henkilön tukea palvelun käyttämiseen ja käytön jatkumiseen.
Erityisen ongelmallista on, että tulkkauspalvelun toteutuminen ei ole yhdenvertaista. Puhevammaisten tulkkien arjessa tämä näkyy konkreettisesti. Esimerkiksi harrastuksessa, päivätoiminnassa ja asioidessa yhdellä henkilöllä voi olla tulkki, jonka avulla hän osallistuu keskusteluihin ja toimintaan. Samassa tilanteessa voi olla toinen henkilö, jolla on täysin samanlainen kommunikaation tuen tarve, mutta ei tietoa palvelusta eikä mahdollisuutta käyttää sitä.
Oikeus kommunikaatioon ei voi toteutua vain silloin, kun lähipiiri tai yksittäinen asiaan perehtynyt ammattilainen osaa ohjata palvelun piiriin. Kommunikoinnin tuen tarve on tunnistettava järjestelmällisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ammattilaisten osaamista on vahvistettava, jotta palvelu ei jää heille tuntemattomaksi. Lisäksi puhevammaisten tulkkauspalvelun käyttöönoton kynnystä on madallettava ohjauksella ja käytännön tuella. Tämä mahdollistuu, kun palvelun tunnettavuus lisääntyy. Oikeus kommunikointiin ei saa olla sattumanvaraista.
Nyt on oikea hetki tarttua asiaan. Valtioneuvoston käynnistämä Tulkkaus vammaisen henkilön oikeutena -hanke selvittää tulkkauspalveluiden toimivuutta Suomessa, ja järjestelmää uudistetaan lähivuosina. Samalla pitäisi ratkaista ongelma, joka ei liity pelkästään lainsäädäntöön: palvelun täytyy löytyä ja siihen täytyy päästä.
