Uusi MilVerse4MDO-tutkimushanke kehittää Suomen puolustusekosysteemiä – ratkaisuja moderniin sodankäyntiin

Tampereen yliopisto on mukana kolmivuotisessa MilVerse4MDO - Military Metaverse for Multi-Domain Operations -hankkeessa, jossa luodaan perusta uudelle suomalaiselle puolustusekosysteemille. Business Finlandin Defense and Digital Resilience -ohjelman rahoittaman hankkeen tavoitteena on kehittää uusia ratkaisuja modernin sodankäynnin tarpeisiin.
Hankkeessa luodaan konkreettiset perustat parempien työkalujen määrittelemiseksi operaatioiden simulointiin, koulutukseen, suunnitteluun, toteuttamiseen ja jälkiarviointiin. Keskeinen rooli on myös materiaali- ja vauriokorjauslogistiikalla, joka on olennainen osa moniaselajioperaatioita. Tampereen yliopisto keskittyy hankkeessa ihmisen ja teknologian väliseen vuorovaikutukseen sekä hankkeessa toteutettaviin laajoihin pilotteihin.
MilVerse4MDO-hanketta koordinoi Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 13 miljoonaa euroa, josta Tampereen yliopiston osuus on noin 2,7 miljoonaa euroa. Veturiyrityksinä hankkeessa toimivat Patria ja Nokia Technologies. Lisäksi mukana on laaja joukko teknologiakumppaneita: ProVerse Interactive, Millog, Lingsoft Group, RumbleTools, Saab Finland ja Unikie sekä 3D Talo, Ahola Group, ReOrbit ja Vaisala.
– MilVerse4MDO-hankkeella voimme tuoda esiin suomalaisen puolustusteollisuuden roolia teknologisena edelläkävijänä. Tavoitteena on kaupallistaa projektissa syntyvää teknologiaa ja osaamista kansainvälisille markkinoille, mikä osaltaan vahvistaa maamme asemaa globaalissa puolustusteollisuudessa. Lisäksi hanke kasvattaa kokonaisen uuden sukupolven asiantuntijajoukon, jolla on sekä tieteelliset valmiudet että konkreettinen ymmärrys Suomen nostamiseksi kärkeen alan tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, kertoo vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen Tampereen yliopistosta.
MilVerse4MDO vahvistaa suomalaisen puolustusteollisuuden kilpailukykyä
Sotilaiden oppimisprosessin merkittävä nopeutuminen on kriittistä NATOn joukkotuotannolle ja suomalaiselle puolustusteollisuudelle. Hankkeessa kehitettävä metaversumi on virtuaalimaailma, joka vastaa suoraan NATOn strategisiin tarpeisiin.
Joukkojen koulutusta ja suorituskykyä tehostavaa ympäristöä voidaan hyödyntää realistisiin skenaarioihin, jotka ulottuvat yksittäisten ajoneuvojen ja laitteiden peruskäytöstä vaativiin ja monikansallisiin operaatioihin.
– Modernin sodankäynnin luonne muuttuu nopeasti. Olemme siirtymässä kohti koneiden välistä sodankäyntiä. Tässä korostuvat moniaselajioperaatiot sekä kyky muodostaa ajantasainen tilannekuva ihmisille, jotka tekevät lopulliset päätökset. Nykyiset komentojärjestelmät eivät vastaa näihin haasteisiin riittävällä tavalla. MilVerse4MDO-hankkeessa uskomme, että vahvan konsortion ja kansainvälisten kumppaneidemme kanssa voimme kehittää moderneja ratkaisuja, jotka vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin ja vahvistavat suomalaisen puolustusteollisuuden kilpailukykyä, kertoo koulutus- ja tutkimuspäällikkö Mika Luimula Turun ammattikorkeakoulusta.
Lisätietoja:
Markku Turunen, professori, vuorovaikutteinen teknologia, Tampereen yliopisto
puh. +358 40 533 9689
markku.turunen [at] tuni.fi
Mika Luimula, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu
puh. +358 40 355 0839
mika.luimula [at] turkuamk.fi





