
Kuva: Lauri Ylinen.
Sosiaalityön väitöskirjassaan yhteiskuntatieteiden maisteri Tyyne Ylinen tutki, millaisena eettinen sosiaalityö näyttäytyy työntekijöiden kuvaamana. Väitöskirjassa tarkastellaan sosiaalityön etiikkaa myös sen historiallisen kehityksen, ammattieettisten ohjeiden, keskeisten etiikan teorioiden ja aiemman tutkimuksen kautta. Tuloksissa korostuu huolenpitoon perustuva näkemys sosiaalityöstä, jossa painottuvat välittäminen ja herkkyys toisten tarpeille. Huolenpito ei kuitenkaan näyttäydy kaikkien jakamana näkemyksenä, vaan sen rinnalla esiintyy myös ammatillisuutta ja ammatillista etäisyyttä korostava näkemys. Tulosten mukaan eettisen sosiaalityön toteutumiseen vaikuttavat myös työn reunaehdot, kuten kiire, resurssit ja työyhteisön tuki. Kokonaisuudessaan väitöskirja kokoaa sosiaalityön etiikkaa teoreettisesti ja empiirisesti yhteen tavalla, jota voidaan hyödyntää opinnoissa, tutkimuksessa ja eettisesti vaativassa sosiaalityön arjessa.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Tyyne Ylisen väitöskirja Sosiaalityön etiikka. Teoria, tutkimus ja etiikkatyö tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 30. lokakuuta 2026. Väitöstutkimus kuuluu sosiaalityön alaan.
Vastaväittäjänä toimii dosentti Maija Mänttäri-van der Kuip Jyväskylän yliopistosta. Kustoksena toimii professori Kirsi Juhila Tampereen yliopistosta.
