Taitava vuorovaikutus parantaa terveydenhuollon vaikuttavuutta

Lääkärin ja potilaan välinen onnistunut vuorovaikutus on keskeisessä roolissa potilaan hoitoonsa sitoutumisessa. Potilaan osallistuminen hoidon suunnitteluun lisää hänen kokemustaan siitä, että hoito vastaa tarpeita. Nämä tekijät lisäävät hoidon vaikuttavuutta sekä vähentävät häiriökysyntää eli parantavat terveydenhuollon resurssien viisasta kohdentamista. Potilaan osallistaminen vaatii lääkäriltä kuitenkin hyviä vuorovaikutustaitoja.
– Vuorovaikutus on lääkärin kolmas työkalu lääkehoidon ja toimenpiteiden ohella. Vuorovaikutuksen haasteet voivat romuttaa potilaan hoidon etenemisen, yksi tuoreen politiikkasuosituksen kirjoittajista vuorovaikutustutkija ja sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Aija Logren toteaa.
PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuosituksessa Taitavasti vuorovaikuttava lääkäri tuottaa vaikuttavaa terveydenhuoltoa suositellaan tutkimukseen perustuvan vuorovaikutuskoulutuksen resurssien turvaamista lääkärikoulutuksessa. Suosituksessa todetaan lääkärin vuorovaikutustaitojen olevan ehto myös terveydenhuollon kehittämiseksi kohti resurssiviisautta.
Tampereen yliopistossa on kehitetty pitkäjänteisesti koulutusmallia, joka perustuu aidon tuntuiseen harjoitteluun harjoituspotilaan kanssa ja videoitujen harjoitustilanteiden purkuun pienryhmissä opettajien ohjauksessa. Opetus on intensiivistä, mutta tehokasta. Koulutuksen myötä opiskelijat omaksuvat taitoja ja työvälineitä, joiden varassa he pystyvät tietoisesti kehittämään omaa vuorovaikutusosaamistaan koko työuransa ajan.
– Panostus opetukseen ja vuorovaikutusosaamisen vahvistamiseen uran alkupäässä tukee ammatillisen osaamisen kehittymistä myös vuorovaikutuksen osalta. Kerrannaisvaikutukset ulottuvat kansanterveyteen ja terveydenhuollon resurssien tarkoituksenmukaiseen käyttöön, toinen kirjoittajista vuorovaikutustutkija ja sosiaalipsykologian tutkijatohtori Sakari Ilomäki kertoo.
Politiikkasuositus on suunnattu päättäjille, terveydenhuollon kouluttajille ja palvelujärjestäjille, jotka haluavat edistää laadukasta ja resurssiviisasta terveydenhuoltoa.
Lue suositus PROSHADE-verkkosivuilla
Lisätietoja:
Sakari Ilomäki, sosiaalipsykologian tutkijatohtori
sakari.ilomaki [at] tuni.fi (sakari[dot]ilomaki[at]tuni[dot]fi)
050 471 7943
Aija Logren, sosiaalipsykologian yliopistonlehtori (Itä-Suomen yliopisto), vieraileva tutkija (Tampereen yliopisto)
aija.logren [at] tuni.fi (aija[dot]logren[at]uef[dot]fi) , aija.logren [at] tuni.fi (aija[dot]logren[at]tuni[dot]fi)
050 469 8023





