Hyppää pääsisältöön
Väitös

Petra Kokko: Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuus edellyttää uudenlaista ajattelua ja ohjausmenetelmiä palvelujärjestelmään

Tampereen yliopisto
SijaintiKansleririnrinne 1, Tampere
Keskustakampus, Pinni A, Paavo Koli -sali sekä etäyhteys
Ajankohta4.11.2022 12.00–16.00
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Petra Kokko, taustalla yliopiston kampus ja puun lehtiä.
Arvoperustainen terveydenhuolto on kansainvälinen ilmiö, jossa tavoitellaan ensisijaisesti vaikuttavuutta hoitopalvelujen järjestämisessä palvelujen suuren määrän tuottamisen sijaan. Ajatus on omaksuttu vähitellen Pohjoismaiden terveyspolitiikkaan, mutta se edellyttää onnistuakseen tietojohtamisen ja johtamismenetelmien kehittymistä. Kauppatieteiden maisteri Petra Kokko tutkii artikkeliväitöskirjassaan ilmiötä käsitteenä, sen toteuttamista julkisen hallinnan eri tasoilla ja omaksumista hyvinvointivaltioissa sekä arvoperustaisuutta tukevia johtamisen menetelmiä.

Vaikuttavien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen asiakaslähtöisesti on nimetty suomalaisen hyvinvointipolitiikan ensisijaiseksi tavoitteeksi pyrittäessä ratkaisemaan kestävyysvajetta ja palvelujen laatuun liittyviä kysymyksiä. Petra Kokko keskittyi väitöskirjassaan arvoperustaiseen terveydenhuollon malliin, joka ohjaa terveysjärjestelmiä keskittymään hoidon tuloksiin palvelujen määrän sijaan. Mallista käytetään myös nimitystä vaikuttavuusperustainen terveydenhuolto. Tämä sisällöllinen muutos hyvinvointipolitiikan tavoitteissa etenee samanaikaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellisten uudistusten kanssa.

Arvoperustaisen terveydenhuollon mallin idea on lähtöisin Yhdysvalloista, mutta Kokon tutkimuksen mukaan sen vaikutuksista terveyspalvelujärjestelmiin ei ole juurikaan tutkimustietoa. Ilmiön tulkinta käsitteenä eri valtiossa, nopea laajeneminen kansainväliseksi trendiksi ja sen merkityksellisyys palvelujärjestelmän kehittämiseksi innosti Kokkoa tutkimaan aihetta.

Väitöskirja koostuu yhteenveto-osasta ja neljästä tutkimusartikkelista, joista kaksi tutkivat terveyspolitiikkaa hyvinvointivaltioissa. Ensimmäisen artikkelin päätuloksena oli, että arvoperustaisen terveydenhuollon mallin vaikutuksista hyvinvointivaltioiden palvelujärjestelmään ei ole tutkimusnäyttöä poliittishallinnollisesta näkökulmasta ja toisen päätuloksena, että malli on levinnyt pohjoismaiseen terveyspolitiikkaan vähitellen.

Kolmas artikkeli tutkii diagnoosiperusteista potilasluokittelujärjestelmää johtamisen menetelmänä.

– Sote-palveluissa tarvitaan potilasluokittelua tietojohtamisen tueksi riippumatta vallalla olevasta hallintoideologiasta, Kokko toteaa.

Neljännessä artikkelissa Kokko tutki tapaustutkimuksena arvoperustaisen mallin perusperiaatteiden vaikutuksia terveyspalvelujen tuottamiseen ja hallintaan tamperelaisessa sydänsairauksien hoitoon erikoistuneessa sairaalassa. Lopputuloksena nähtiin yhteistyön lisääntyminen yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin edustajien välillä sekä hallinnan hybriditeettiä eli eri sektorien hallintatapojen ja arvojen sekoittumista uudeksi hallintatavaksi.

Arvoperustaisuus viittaa hyvinvointijärjestelmän valintoihin tavoiteltavista arvoista rakennettaessa uutta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestelmää. Tutkimus osoittaa haasteeksi käsitteen arvo monitulkintaisuuden.

– Hyvinvointivaltioiden on tärkeää määritellä ja kirkastaa yhteiskunnalliset tavoitteet arvovalintoja noudattaen. Pyrimmekö tuottavaan palvelutuotantoon, julkisten palvelujen tehostamiseen vai yksilöiden tarpeiden täyttämiseen mahdollisimman hyvin? Näillä valinnoilla on suuri vaikutus palvelujärjestelmän hallinnan menetelmien ja tietopohjan rakentamiseen, Kokko summaa.

Petra Kokko on kotoisin Tampereelta. Kokko toimii kehittämispäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, jossa hän vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten taloustietojen tiedonhallinnan kehittämisestä sekä toimii tutkimusjohtajana työterveyshuollon käyttöä ja kustannuksia kartoittavassa tutkimuksessa.

Kauppatieteiden maisteri Petra Kokon julkisen talouden alaan kuuluva väitöskirja Arvoperustainen terveydenhuollon ilmiö sosiaali- ja terveydenhuollossa - Kohti vaikuttavampaa julkishallintoa? tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 4.11.2022, klo 12 Tampereen yliopiston Pinni A -rakennuksen Paavo Koli -salissa (Kanslerinrinne 1, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Harri Jalonen Vaasan yliopistosta. Kustoksena toimii professori Jarmo Vakkuri johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Väitöstilaisuutta voi seurata myös etäyhteydellä. (Panopto)

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2568-8.