
Oma esittely
Olen toiminut yhteiskuntatutkimuksen tenure track -professorina vuodesta 2022 lähtien. Professuurini liittyy Tampereen yliopiston STUE -profilaatioon (Sustainable Transformation of Urban Environments), jossa olen perehtynyt etenkin sosiaalisesti kestävään kaupunkiympäristöön. Olen työskennellyt aiemmin Turun ja Oulun yliopistoissa sekä Teknillisessä korkeakoulussa. Kaupunkimaantieteen dosentuuri minulla on Turun yliopistossa. Olen ollut vierailevana professorina tai tutkijana pohjoismaisissa yliopistoissa (NTNU, Roskilden yliopisto, Uppsalan yliopisto) sekä pohjoisamerikkalaisissa yliopistoissa (Simon Fraser University, Syracuse University, University of Pennsylvania). Aiempi sukunimeni on Rannila, joten osa julkaisuistani löytyy sillä nimellä.
Tutkimukseni avainteemoja ovat:
- oikeus kaupunkitilaan (erityisesti lähiötilaan);
- sosiaalisesti kestävät ja oikeudenmukaiset kaupungit;
- arkipäivän demokratia ja osallisuus;
- kaupunkimarginaalit;
- lain ja politiikan tilallisuus.
Työtehtävät
Työtehtäviini kuuluvat tutkimus, tutkimuksen johtaminen, opetus sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Johdan JUSTSPACES -tutkimusryhmää sekä kolmea tutkimushanketta: Suomen Akatemian rahoittamaa "Spaces of Confinement in the Institutions of Care and Control in Finland" (2017–2022); Ympäristöministeriön Lähiöohjelmaan kuuluvaa "Oikeus lähiötilaan " (2020–2023) sekä Koneen Säätiön rahoittamaa "Tila, oikeudenmukaisuus ja demokratia " (2022–2025).
Opetukseeni kuuluu väitöskirjojen ohjausta sekä lukuvuonna 2022–2023 opetusta kursseilla Pro gradu -tutkielma ja seminaari (yhteiskuntatutkimus/sosiaalipolitiikka), Sosiaalipolitiikan teoriat ja käsitteet, Tiede, tutkimus ja kirjoittaminen sekä Introduction to the Methodology of Social and Comparative Research.